Suomi ilman köyhyyttä

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 5.jpg

 

Tästä linkistä pääset lukemaan ja lataamaan tällä sivulla esitellyn linjauksen myös pdf-tiedostona.

***


Sisällys

  1. Köyhyys nykypäivän Suomessa    
    1.1.    Keskusta, joka haluaa katkaista köyhyyskierteen    
  2. Lapsiperheköyhyys  
  3. Koulutus    
  4. Työelämä  
    4.1.    Työelämän murros    
    4.2.    Osatyökykyisten, sairaiden ja vammaisten heikko asema työmarkkinoilla    
    4.3.    Jokaisella on oikeus työhön – kaikille osallistavat ja yhdenvertaiset työmarkkinat    
  5. Kaikilla on oikeus kotiin    
  6. Velkaantuneet    
  7. Ikäihmisten köyhyys  

 

 

1. Köyhyys nykypäivän Suomessa

Ihmisen kehitys kohti vapautta, itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä on aikamme yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kehityskulku. Keskusta haluaa vahvistaa ja tukea tätä kehitystä niin, että se koituu jokaisen ihmisen hyväksi. Jokaisen vapaus määritellä oman elämänsä päämäärät on keskustalaisessa arvomaailmassa politiikan keskeisimpiä tavoitteita.

Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen on tähän asti kulkenut käsikädessä kansallisvaltion rakentamisen kanssa. Suomalainen hyvinvointimallimme on lisännyt yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan ja talouteen asuinpaikasta ja sosiaalisesta taustasta riippumatta. Hyvinvointiyhteiskunta on lähimmäisestä välittämisen, eli solidaarisuuden ilmentymä.

Tulevaisuudessa solidaarisuutemme kanssaihmisiä kohtaan ei voi kuitenkaan enää perustua ainoastaan sukulaissuhteeseen tai kansalaisuuteen vaan ihmisyyteen sinänsä. Jokainen ihminen on lähtökohtaisesti yhtä arvokas – ei suoritustensa, ansioidensa, asemansa, ihonvärinsä tai sukupuolensa takia – vaan siksi että hän on ihminen, jolla on oma ainutkertainen elämäntarina. Siksi jokaisella Suomessa asuvalla ihmisellä pitää olla tasavertaiset mahdollisuudet itsensä kehittämiseen ja itsensä toteuttamiseen. Tämä tarkoittaa muutoksia valtion ja kansalaisten välisessä suhteessa.

Hyvinvointivaltion rakentamisen kaudella, sotiemme jälkeen sosiaaliset oikeudet määriteltiin ryhmien oikeuksina: sairaat, työttömät, työkyvyttömät ja eläkeläiset olivat oikeutettuja määrättyihin sosiaalietuuksiin. Tuloja uudelleenjakava sosiaaliturva on lisännyt tasa-arvoa, mutta yksilölliset ja itsenäiset ihmiset eivät enää ensisijaisesti kuulu mihinkään ulkoapäin määriteltävään ryhmään.

Siksi tulevaisuudessa keskusta haluaa olla rakentamassa sosiaaliturvaa, joka määritellään ihmisen näkökulmasta ja joka turvaa yksilön riittävän toimeentulon kaikissa elämäntilanteissa. Vapaiden ja autonomisten ihmisten yhteiskunnassa jokainen on oikeutettu riittävään toimeentuloon ja jokaisen ihmisen täytyy voida luottaa, että tarvittaessa tällainen toimeentulo hänelle varmistetaan. Vastineeksi tästä oikeudesta ihmisiltä voidaan odottaa omistautumista oman persoonansa ja omien kykyjensä kehittämiseen niin että hän palvelee yhteistä hyvää parhaalla mahdollisella tavalla. Tällaisen yhteiskuntasopimuksen tulee perustua luottamukseen, ei pakkoon.

Sosiaaliturvan ja hyvinvointivaltion uudistaminen on pahasti myöhässä. Kun hyvinvointiyhteiskunnan idea olisi pitänyt miettiä uudelleen 1990-luvun alussa, eri hallitukset ryhtyivät lisäämään tarveharkintaa ja vähentämään universalismia, eli karsimaan kaikille kansalaisille kuuluvia etuuksia. Tämä on lisännyt eriarvoisuutta ja syventänyt haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten köyhyyttä.

Nyt olemme tilanteessa, jossa sekä sivistys, varallisuus ja poliittinen osallistuminen ovat alkaneet eriytyä huolestuttavalla tavalla. Yhteiskuntamme jakaantuu kupliin ja ilmapiiri on jopa hieman jännittynyt niin että väkivaltaisten yhteenottojen mahdollisuus on lisääntynyt. Eriarvoisuuden vähentäminen on samalla rauhan, eheyden ja väkivallattoman yhteiskunnan rakentamista.

Keskusta haluaa olla mukana muuttamassa politiikan suuntaa. Tulevaisuudessa politiikan tekemisen keskiöön pitää palauttaa perinteisen hyvinvointiyhteiskunnan tavoite turvata jokaisen kansalaisen oikeus riittävään toimeentuloon kaikissa elämäntilanteissa. Keskusta haluaa rakentaa sosiaaliturvan ihmisen näkökulmasta niin, että ihmisille jää mahdollisimman suuri vapaus itse määritellä elämänsä suunta ja sisältö. Keskustalaisessa arvomaailmassa tämä on myös valtion ja koko julkisen sektorin yksi keskeisimmistä tehtävistä. Julkiset palvelut ovat ihmistä varten.

Vahvoja sosiaalisia oikeuksia ei voi eikä tarvitse perustella taloudella. Silti vapaiden ihmisten yhteiskunta on myös taloudellisesti kestävä yhteiskunta, koska jokaisen ihmisen kyvyt rakentaa yhteistä hyvää tulevat tällaisessa yhteiskunnassa käyttöön. Ihmisillä on velvollisuus huolehtia itsestään ja kehittää itseään. Vastaavasti valtiolla ja kunnilla on velvollisuus luoda edellytykset ihmisten riittävään toimeentuloon, koulutukseen ja mahdollisuuksiin toteuttaa ja kehittää itseään kaikissa elämäntilanteissa, sekä mahdollisuuksiin osallistua ja vaikuttaa yhteisten asioiden hoitoon.  

Parasta köyhyyspolitiikkaa on kuitenkin sellainen politiikka, joka ennaltaehkäisee eriarvoisuuden syntymistä ja edistää ihmisen omaa kykyä pitää huolta itsestään ja läheisistään. Heikossa asemassa ja haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä tulee auttaa ja heille on turvattava tarvittavat tulonsiirrot ja palvelut. Samalla kun sosiaaliturva mahdollistaa yksilölliset valinnat, sosiaalipolitiikalla pitää myös olla kunnianhimoisia, koko yhteiskuntaan liittyviä tavoitteita.

Verotus ja sosiaaliturva ovat olleet palvelujen saatavuuden ja riittävyyden rinnalla tehokkaita perinteisiä välineitä eriarvoisuuden vähentämisessä sekä köyhyyden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. 1970- ja 80-luvuilla verotus ja sosiaaliturva tasasivat tuloja ja vähensivät köyhyyttä tehokkaasti. 1990-luvulta lähtien verotuksen ja sosiaaliturvan köyhyyttä vähentävä vaikutus on heikentynyt.

Keskustan köyhyystyöryhmä esittää, että puolue ottaisi käyttöön tunnustavan, ihmisen voimavaroja arvostavan ja lopputuloksen muuttavan sosiaaliturvamallin (ks. kuva alla: Isola & Siukola, 2017).

Taulukko, jossa verrataan sosiaaliturvamalleja
 
1.1.    Keskusta, joka haluaa katkaista köyhyyskierteen

Kuvituskuva, jossa on nuolikehällä seuraavat tekstit: Lapsiperheköyhyys, osatyökykyiset, vammaiset, velkaantuneet, asunnottomuus, ikäihmisten köyhyys, syrjäytyneet, opiskelijat

2.    Lapsiperheköyhyys


Lapsiperheiden pitkittynyt köyhyys on vakava yhteiskunnallinen ongelma, jonka taustalla on usein päihteitä, mielenterveysongelmia ja perhekriisejä. Rakenteellista köyhyyttä aiheuttaa työttömyys, velkaantuminen, riittämätön toimeentulo tai korkeat elinkustannukset. Köyhyys voi altistaa lapsen syrjinnälle ja kiusaamiselle, ulkopuolisuudelle, osallisuuden puutteelle, materian ja ruoan puutteelle. Tämä voi aiheuttaa lapselle ja nuorelle monenlaisia vaikeuksia pitkälle tulevaisuuteen. Lapsuuden aikainen köyhyys on todettu olevan sitä vakavampaa mitä nuorempana köyhyys on koettu ja mitä kauemmin se on kestänyt. Tämä altistaa mm. peruskoulun varaan jäämiseen, rikollisuuteen, teiniraskauksiin ja mielenterveysongelmiin. Huono-osaisuus periytyy usein vanhemmilta lapsille.

Sekä yhden- että kahden vanhemman lapsiperheiden tulot ovat erkaantuneet koko maan keskitulosta vuoden 1990 jälkeen, mutta eri suuntiin. Kahden huoltajan perheiden tulokehitys on ollut selvästi parempi kuin yhden huoltajan talouksissa. Yksinhuoltajatalouksien toimeentulo on lisäksi kahden vanhemman talouksia riippuvaisempi tulonsiirroista. Tulonsiirrot muodostavat noin 25 prosenttia yhden huoltajan talouksien bruttotuloista, kun kahden huoltajan talouksissa osuus on noin 12 prosenttia. Yksinhuoltajien työttömyysaste oli 18,7 prosenttia vuonna 2015, mikä oli yli kaksi kertaa suurempi kuin muun väestön työttömyysaste.

Keskustan tavoittelema sosiaalisten oikeuksien uudistus parantaa lapsiperheiden asemaa. Riittävä perustulo tuo joustavuutta työn ja perheen yhteensovittamiseen. Verotuksen ja sosiaaliturvan kehittäminen niin, että ne jakavat tuloja uudelleen parantaa heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden taloudellista asemaa ja auttaa heitä vahvistamaan myös henkisiä voimavaroja.

Perusturvauudistuksen lisäksi myös vanhempainetuudet ja perhevapaajärjestelmä pitää uudistaa. Ansiosidonnaisia vanhempainvapaakausia tulee pidentää nykyisestä ja niiden pitää olla nykyistä joustavampia niin, että vanhemmat voivat jakaa hoitovastuuta tasaisemmin ja yhdistää paremmin työn ja perhe-elämän. Osa-aikatyön mahdollisuutta on parannettava pienten lasten vanhemmille. Vanhempien osa-aikatyö on myös oivallinen keino tasata hoitovastuuta.

Heikossa ja haavoittuvassa elämäntilanteessa lapsiperheitä tukee lastensuojelujärjestelmä.  Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut 1990-luvulta lähtien eriarvoisuuden lisääntymisen ja kulttuuristen muutosten seurauksena. Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus on lisännyt lastensuojelun työtä. Lastensuojelu kohtaa tänä päivänä yhä moninaisempia haasteita ja erilaisia perhetilanteita. Palveluiden kysyntä on jatkuvasti kasvanut. Ratkaisevan tärkeää on, että yhteiskunnalla olisi huomattavasti enemmän resursseja ennaltaehkäisevien ja helposti saavutettavien palveluiden tarjoamiseen. Tässä olennaisena kumppanina ovat järjestöt, joilla on toimivia tapoja ja työkaluja tukea lapsia, nuoria ja perheitä eri elämäntilanteissa. Sote-uudistuksessa ei saa unohtaa järjestöjen arvokasta roolia.

Lastensuojelun palveluita tulee uudistaa asiakaslähtöiseksi ja osallistavaksi. Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen lastensuojelutyö tukee perheitä vaikeissa tilanteissa ja vahvistaa heidän omia voimavarojaan sekä myös ohjaa ihmisiä tarvittaviin muihin palveluihin.

2000-luvun poliittisessa keskustelussa lasten hyvin- tai pahoinvoinnista on ollut vaikea nähdä vastuu lapsista ei vain vanhempien vaan myös yhteiskunnan asiana. Väestörakenteen muuttuessa olisi entistä oleellisempaa, että nuorilla ihmisillä on mahdollisuus hankkia lapsia ja että lapsista kasvaa hyvinvoivia ja toimintakykyisiä kansalaisia. Lapsi- ja perhepolitiikan pitäisi olla poliittisen hierarkian kärjessä.

Globalisaation myötä kaikilla politiikan lohkoilla tehtävät ratkaisut heijastuvat lapsiperheiden toimeentuloon ja lasten hyvinvoinnin mahdollisuuksiin. Siksi kaikessa poliittisessa päätöksenteossa pitäisi tehdä lapsivaikutusten arviointi. Lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia pitäisi seurata entistä tiiviimmin. Eduskunnan jokavuotisissa budjettikirjoissa tulisi näkyä lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin tila ja kehitys.

Kaavio, jonka otsikko kuuluu näin: Lapsiköyhyys kääntyi uudelleen kasvuun 2012

Kaavio, jonka otsikko kuuluu näin: Kahden huoltajan perheissä köyhyysaste ennallaan, yksinhuoltajien köyhyysaste korkein
Kaavio, jonka otsikko kuuluu näin: Köyhien lapsiperheiden huoltajista puolet työssä, alle kolmasosa työttömiä

 
Ratkaisuja lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi:

  • Perhevapaauudistus: vanhempainvapaiden pidentäminen ja joustavoittaminen
  • Ratkaisukeskeinen lastensuojelu: lastensuojelulain ja sen toimeenpanon uudistaminen (2019-2023)
  • Pienituloisten vanhempien työllistyminen on yksi tehokkaimmista nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä toimenpiteistä
  • Paikallinen perhepolitiikka, jossa erityisenä kohderyhmänä lapset. Päätöksien vaikutusten arvioinnissa nostetaan esille vähävaraisten perheiden lapset. Positiivista diskriminaatiota pyritään käyttämään tehokkaasti esim. kohdentamalla voimavaroja niiden asunalueiden kouluihin, harrastusmahdollisuuksiin jne. missä asuu paljon pienituloisia perheitä
  • Kouluterveydenhoitajan, -kuraattorin ja -psykologin palveluiden saatavuuden parantaminen. Keskustan köyhyysryhmä esittää harkittavaksi myös psykiatrisen sairaanhoitajan ottamista mukaan opiskelijahuoltoryhmiin.
  •  Opinto-ohjauksen kehittäminen, jotta nuoret saavat yksilöllistä ja luottamuksellista tukea elämänvalintojensa tekemiseen
  • Vahvistusta oppisopimuskoulutukseen, etsivään nuorisotyöhön ja yhden luukun neuvontaan
  • ”Lapsivähennys” tai lasten perusteella myönnettävä lykkäys työttömien ja pienituloisten opintolainojen takaisinmaksussa
  • Lasten harrastuskulujen sisällyttäminen toimeentulotukeen
  • Perheiden kotipalveluiden tukeminen myös jatkossa.


3.    Koulutus


Työn globaali neljäs vallankumous on alkanut. Koulutus on yhä enemmän jatkuva osa työtä ja toiminnan kehittämistä. Yksilöllisesti oikea koulutus on tärkeä osa, jopa perusta hyvälle elämälle.

Ammatillisen koulutuksen kustannukset ovat joskus ylivoimaisia perheille. Vaikka itse koulutus on ilmaista, mutta oppimateriaalit ja työvälineet voivat olla hyvinkin kalliita. Toisen asteen oppilaitokset ovat etenkin maaseudulla asuville nuorille kaukana, jolloin kotoa pois muuttaminen oppilasasuntolaan 16-vuotiaana on arkipäivää. Julkisia liikenneyhteyksiä parantamalla voitaisiin taata useammalle nuorelle mahdollisuus asua kotona ja saada vanhempien tukea koulunkäyntiin. Jotta emme jatkaisi köyhyyden kierrettä, esteiden poistaminen ammatilliseen koulutukseen osallistumiselta tulee varmistaa. Pienituloisten perheiden lapsille toisen asteen opinnot tulisi kustantaa kokonaan. Ilman ammatillista koulutusta työmarkkinoille pääsy tarjoaa harvoin muuta kuin pätkätöitä.

Tämän päivän työelämä vaatii usein laaja-alaista osaamista ja jatkuvaa osaamisen ja tietotaidon päivittämistä. Nykyinen työelämä vaatii myös uudelleenkouluttautumista. Joustavan aikuiskoulutuksen kehittäminen niille, jotka tällä hetkellä ovat ilman ammatillista koulutusta on välttämätöntä. Aikuiskoulutusjärjestelmä palvelee myös ammatinvaihtajia. Kuitenkin meillä on 100 000 avointa työpaikkaa odottamassa tekijöitä. Nykyistä joustavammilla koulutuksilla ja esim. muuntokoulutusta lisäämällä helpotettaisiin osaavan työvoiman ja avoimien työpaikkojen kohtaanto-ongelmaa.


Koulutus on avain köyhyyttä vastaan:

  •  Varmistettava että kaikilla nuorilla mahdollisuus opiskeluun
  • Ammatillisen koulutuksen houkuttelevuuden lisääminen esim. ajokortti. Ajokortti ammatillisen koulutuksen yhteydessä tukee työllistymistä, ehtona valmistuminen
  • Joustavan aikuiskoulutuksen kehittäminen
  • Toisen asteen maksuttomuuden toteuttaminen pitkällä tähtäimellä asteittain siten, että ensin maksuttomuus toteutetaan köyhyysrajan alapuolella olevien perheiden lapsille


4.    Työelämä


4.1.    Työelämän murros

Perinteinen sosiaaliturva on vahvasti perustunut siihen, että työmarkkinoilla ihmiset ovat joko palkansaajia tai yrittäjiä. Tulevaisuudessa tämä jako tulee vähitellen monimuotoistumaan. Seurauksena työ ja toimeentulo erkanevat toisistaan ja nykyisenkaltainen, ammatteihin perustuva palkkatyö vähenee.  Digitaaliset työnteon alustat lisääntyvät ja irrottavat työtä ajasta, paikasta ja työn tekijän ulkoapäin tulevista määreistä. Digitalisaation, robotisaation ja teknologian kehityksen myötä tietyt ammatit häviävät, mutta toisaalta uusia aloja ja työtehtäviä myös syntyy.  

Työelämän muutoksen myötä työssäkäyvien köyhien ryhmä on kasvussa. Suomalaisista noin 12-14 % arvioidaan olevan epäsäännöllisissä työsuhteissa. Nollatuntisopimukset, määräaikaisuudet, pätkätyöt, silpputyöt yms. ovat lisääntyneet. On ajateltava, että työelämän muutokset ovat tulleet jäädäkseen. Epäsäännöllinen työ ja pätkätyöt tarkoittavat epäsäännöllisiä tuloja. Kaikelle työlle on tärkeä löytää tekijä, jotta mahdollisimman moni työikäinen olisi edes osittain työelämässä. Sosiaaliturvaa tulee muuttaa tämän päivän työelämään soveltuvaksi.  Työnteon tulee olla aina kannattavaa, hallinnollisia menettelyjä tulee sujuvoittaa, jotta sosiaaliturvan ja tukien maksuun ei tule yllättäviä katkoksia. Järjestelmän jäykkyydet eivät saisi johtaa ihmisiä hankalaan taloudelliseen tilanteeseen. Vuoden 2019 alusta käyttöön otettava tulorekisteri antaa paremmat mahdollisuudet tälle. Keskustan mielestä pätkätöitä ja määräaikaisten työntekijöiden tilannetta tulisi parantaa. Erityisesti sosiaaliturvan ja pätkätyön yhdistäminen tulisi olla joustavampaa. Työssäkäyvän köyhyys varsinkin yhdistettynä yksinhuoltajuuteen altistaa köyhyyden kierteelle, josta ihmisen on vaikea päästä irti.

Koska tulevaisuudessa jako yrittäjiin ja palkansaajiin tulee hämärtymään ja itsensä työllistäminen lisääntymään, toimeentulon riskiä ja yrittäjäriskiä on hallinnoitava kokonaisuutena. Tällä hetkellä näiden riskien hallinta on siiloutunut eri hallinnonaloille siten, että toimeentulon riskejä (sosiaaliturva) hallinnoidaan sosiaali- ja terveysministeriössä ja sen alaisissa laitoksissa. Yrittäjäriskiä puolestaan hallinnoidaan työ- ja elinkeinoministeriössä. Osana sosiaaliturvan muutosta toimeentulon riskien ja yrittäjäriskin jakautumista työmarkkinoilla pitää arvioida uudelleen.

Riskien oikeudenmukaisemmalla jaolla voimme lisätä ihmisten mahdollisuuksia osallistua työmarkkinoille ja toteuttaa omia ideoitaan ja kykyjään, joita jokaisella ihmisellä on. Samalla kun riskien jakautumista arvioidaan, yrittäjyyden ja yritysrahoituksen ehtoja on arvioitava uudelleen siten, että ne vastaavat muuttuvaa työelämää.   

Työryhmä esittää, että yrittäjyyden uusia ehtoja kokeillaan idearahaston avulla. Idearahasto rahoittaa yhteisen hyvän edistämiseksi toimivia yrityksiä lainan muodossa, sillä ehdolla, että ne sijoittavat voittonsa yrityksen kehittämiseen sen sijaan, että ne jakaisivat voittonsa osinkoina omistajilleen. Idearahastoa kokeillaan ensin kahden vuoden ajan 20 miljoonan euron kokoisena.

4.2.    Osatyökykyisten, sairaiden ja vammaisten heikko asema työmarkkinoilla

Osatyökykyisillä on todettu olevan muita suurempi riski jäädä työttömäksi. Vamma tai pitkä-aikaissairaus estää liian usein työhön paluun tai kokonaan työelämään pääsyn. Osatyökykyisyyden on todettu vähentävän mahdollisuuksia saada työtä ja pysyä työssä tai edetä uralla.

Osatyökykyisten työllisyysaste on muita matalampi - arvion mukaan korkeintaan noin 40 prosenttia työikäisistä osatyökykyisistä on töissä. Keskusta pitää tätä vakavana ongelmana. Osatyökykyisten nykyistä parempi työllistäminen on ensiarvoisen tärkeää ensisijaisesti ihmisen itsensä kannalta, mutta myös työllisyysasteen nostamisen ja valtion sosiaaliturvamenojen pienentämisen kannalta.

Monet vammaiset ja pitkäaikaissairaat tekevät osa-aikatyötä, vaikka heillä olisi edellytyksiä kokopäivätyön tekemiseen ja he ovat jopa alansa huippuosaajia. Usein työkykyä ei ole kunnolla selvitetty ja työhön pääsy on hyvin vaikeaa, jolloin työllistyminen vaatii paljon aktiivisuutta ihmiseltä itseltään. Jos ihmisellä ei ole tarpeeksi voimavaroja byrokratian suossa taistelemiseen ja työantajien vakuuttamiseen, vaarana on helposti syrjäytyminen työelämästä. Työnantajat pitävät kolmea kriteeriä tärkeimpinä rekrytoinnissa; asenne, osaaminen ja motivaatio. Osatyökykyisyys ei vaikuta mihinkään näistä tekijöistä. Sen sijaan työnantajien asenteet ovat usein esteenä osatyökykyisten ja vammaisten työllistymisessä.

Saksassa on lain voimalla velvoitettu yli 20 henkilön yrityksiä ja yhteisöjä osatyökykyisten, vammaisten henkilöiden ja pitkäaikaissairaiden rekrytointiin ja heidän työelämäosallisuutensa vahvistamiseen. Tuloksena on Saksan hyvä kehitys vammaisten työllistymisessä avoimille työmarkkinoille. Suomessakin pitää käydä avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua eri vaihtoehdoista kansainväliset kokemukset huomioiden. Näin voidaan löytää maamme kannalta parhaat ratkaisut.

Sairastuminen voi olla todellinen tie köyhyyteen nykyisessä Suomessa. Kun lääkäri määrää sairauslomaa, on henkilö työkyvytön joko määräaikaisesti (A lausunto) tai pysyvämmin (B lausunto). Kelan vakuutuslääkärit voivat arvioida toisin ja hylätä sairauspäivärahahakemuksen. Henkilö voi ilmoittautua työnhakijaksi, ja hakea työkykyään vastaavaa kokoaikatyötä ja saada työttömyysturvaa. Jos henkilö kokee, ettei voi ottaa vastaan työtä, ohjataan hänet hakemaan toimeentulotukea.

Usein selvittelyt, työkykyarvioinnit ja tutkimukset kestävät kauan, jopa kuukausia. Sairauspäiväraha- ja kuntoutusrahapäätökset tulevat viiveellä, joten henkilön tulot voivat olla katkolla kuukausia, mikä voi näkyä mm. vaikeuksina vuokranmaksussa ja velkaantumisena. Pikavipit tässä tilanteessa ovat vaihtoehtona tai kulutuksesta tinkiminen, niin että jättää esim. lääkkeet hankkimatta. Joillakin on mahdollisuus ottaa lainaa, lainata ystäviltä tai perhe kannattelee.

Työikäisten sairaiden työssäkäynnin esteeksi on muodostunut lääkkeiden kela korvausten uudistus, mm. adhd on usein este työllistymiselle, keskittymiskyky on heikko tai olematon, jos asiakkaalla ei ole varaa hankkia lääkkeitä. Monet lääkkeet poistettiin peruskorvausten piiristä eikä niitä korvata myöskään toimeentulotuesta.  

Mielenterveysongelmat ovat yhä yksi merkittävistä työkyvyttömyyden syistä. Useissa tapauksissa mielenterveydelliset ongelmat yhdistyvät fyysisiin sairauksiin sekä köyhyyteen. Köyhyys ruokkii monella tapaa masennusta ja lisäksi kiputilat ja masennus muodostavat vaarallisen symbioosin, jossa kiputila ruokkii masennusta ja masennus vastaavasti saattaa vahvistaa kivun tuntemusta. Yhdistelmänä tämä on kuin vyöryvä kivi kohti työkyvyttömyyttä.

Tarve sosiaali- ja terveydenhuollon paremmalle yhteistyölle on suuri. Toimiva ennaltaehkäisy yhdistettynä ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen on tärkeää ei vain säästöjen vaan ihmisen elämänlaadun kannalta.

Fyysisesti ja psyykkisesti heikossa kunnossa olevan työmarkkinatuella elävän asiakkaan pääsyä eläkkeelle tulisi tietyissä tilanteissa edistää. Pitkään poissa työelämästä ollut, päihdeongelmainen yli 50-vuotias ihminen ei useinkaan kuntoudu työelämään, mutta on silti työttömänä työnhakijana. Asiakkaan työkyky on selvitettävä perusteellisesti, jotta hänet voidaan ohjata oikeiden palvelujen, sosiaaliturvan ja koulutuksen piiriin.  

Toimeentulotuen hakeminen ja erilaisten lomakkeiden täyttäminen voi tuntua hyvin vaikealta. Ohjausta ja tukea myös tähän tarvitaan. Jonottaminen Kelaan voi olla hankalaa. Puhelimessa ei ole puheaikaa jäljellä tai puhelinta ei ole eikä soittaminen ei ole aina mahdollista. Kelan ja kuntien sosiaalityön välistä yhteistyötä tulisi kehittää edelleen.

4.3.    Jokaisella on oikeus työhön – kaikille osallistavat ja yhdenvertaiset työmarkkinat

Ratkaisuna työttömien tilanteen parantamiseen on ensisijaisesti uusien työpaikkojen syntyminen ja siten mahdollisuus työllistyä palkkatyöhön tai yrittäjänä. Yrittäjyys eri muodoissaan synnyttäisi nopeasti uusia työpaikkoja. Erityisesti nuoret ja maahanmuuttajat ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä. Kevyt yrittäjyys kiinnostaa monia sekä osuuskuntamuotoinen palkansaajaan rinnastettava yrittäjämäinen toiminta, mikäli työttömyysetuus voidaan maksaa työttömyysajalta.

Kevytyrittäjyys, osuuskunnan kautta tehtävä työ ja freelancer-toiminta mahdollistavat lyhyiden projektiluontoisten töiden tekemisen. Työttömyysetuuden saaminen näiden keikkatöiden jälkeen työttömyysajalta on turvattava, jolloin keikkatyön vastaanottaminen on turvatumpaa (työttömyysturvalain tulkintaohje yritystoiminnan sivutoimisuudesta). Nykyisen lain tulkintaohjeen mukaan yli 2 viikon kestävän kokoaikatyön jälkeen voidaan työnhakijaa pitää omassa työssä päätoimisesti työllistyvänä työttömyysturvalakia sovellettaessa, kun arvioidaan toiminnan sivu- tai päätoimisuutta, eikä työttömyysetuuteen ole oikeutta työn päätyttyä. Tämä lain tulkinta on esteenä näiden töiden vastaanottamiselle, koska se aiheuttaa työnhakijoille epävarmuuden toimeentulosta lyhyen työsuhteen jälkeen, jos ottaa työn vastaan. Selvitykset ja päätökset tehdään jälkikäteen, työsuhteen päätyttyä. Työttömyysturvalain tulkintaan, ohjeisiin ja ennakoitavuuteen tulisi myös saada selkeyttä. Palkkatyön ja sosiaalietuuksien nykyistä joustavampi yhdistäminen edistäisi myös työllistymistä. Esimerkiksi tuloraja yleisesti työkyvyttömyyseläkkeellä oleville on tällä hetkellä noin 730 €/kk lomarahat huomioon ottaen. Tuloraja on hyvin tarkka ja aiheuttaa siksi hankalaa seurantatyötä mm. työnantajalle.

Yrittäjien veroneuvontaa tulisi lisätä julkisena palveluna. Yrittäjyys on nopeasti työpaikkoja synnyttävä keino työllisyyden parantamiseen, pk-sektorin yrittäjille suunnattua veroneuvontaa tulisikin vahvistaa (mm. mallitäytettyjä lomakkeita ja suoraa ohjausta).

Palkkatukimäärärahat ovat aiemmin olleet yksi työllistämistä rajoittava seikka, koska määrärahat ovat aina olleet rajalliset eivätkä riittäneet kaikkien työttömien työllistämiseen, joille palkkatukipaikka olisi tarjolla. Vuoden 2017 lakimuutosten ansiosta tähän saatiin parannus, kun työttömyysetuutta voidaan käyttää palkkatuen tapaan. Aloittavan yrittäjän vaihtoehtona on hakea starttirahaa tai työttömyysetuutta yritystoiminnan alkaessa.  Lisäksi 4 kuukauden aikana ei selvitetä TE-toimistossa yritystoiminnan pää- tai sivutoimisuutta.

Nuorten aikuisten (18-20v) työttömyysetuuteen eivät saisi vaikuttaa vanhempien tulot, vaikka nuori asuu vanhempien kanssa.  Erityisesti pääkaupunkiseudulla eri tukien varassa asuvat vähävaraiset perheet joutuvat siirtämään aikuistuvat lapset pois asunnon tai yhteisen kodin kirjoilta, etteivät vanhemmat menetä tukia.
Osa nuorista löytää koulu tai työpaikan ja asunnon, mutta suuri osa ajelehtii vailla perheen tai yhteiskunnan tukea. Kaikki nuoret eivät osaa hakea tukea, yhteiskunnallinen vahvempi ohjaus tulisi aloittaa jo peruskoulun aikana ennen työmarkkinoille siirtymistä. Nuorten ohjaukseen tulisi lisätä resursseja, panostukset maksavat itsensä takaisin. Koko maahan ulottuvat Ohjaamopalvelut ja Etsivän nuorisotyön palvelut ovat hyvä alku, jotka yleistyvät lakisääteisesti kuntien vastuulla oleviksi matalan kynnyksen palveluiksi.  Ohjaamopalvelut ovat painottuneet paljolti jatko-opiskelu/työllisyysasioiden edistämiseen ja hyviä siis sellaisenaan ja kevyemmälle tuen tarpeelle. Ns. syrjäytyneelle nuorelle kynnys näihinkin matalan kynnyksen palveluihin voi olla liian korkealla ja tuen tarpeet muualla kuin työllisyydessä.

Nuorten työllistymiseen resursointi tuo takaisin moninkertaisesti panostukset yhteiskunnalle. Nuorten ohjauspalvelujen kehittäminen ja nuorten työ- ja harjoittelupaikkojen aktiivinen luominen monialaisen yhteistyön tuella on tärkeää.

Tarvitsemme valtakunnallisen palvelunumeron, jossa virkailijat ohjaavat ja ohjeistavat kansalaisia hakemaan apua ja ratkaisuja työllistymiseen, ohjaavat hakemaan etuuksia tai yhteiskunnan palveluja omaan elämäntilanteeseensa. Työnhakijat eivät välttämättä hallitse etuus- ja palveluverkostoja eivätkä osaa hakea etuuksia, vaikka niihin olisi mahdollisuus.

Ratkaisuna voisi olla myös palveluneuvonta-pisteet, joita ylläpitäisivät paikalliset järjestöt, kuten työttömien yhdistykset tai muut kolmannen sektorin toimijat. Tällainen neuvontapiste voisi olla aikuisille matalan kynnyksen paikka, jonne voisi mennä paikanpäälle kysymään neuvoa esim. etuusasioissa. Kaikilla ei ole kännykkää tai puheaikaa, joten palvelut, jonne pääsee paikan päälle, ovat merkityksellisiä. Ohjeistaminen tulisi tapahtua eri kielillä.

Työnhakumatkoja tuetaan valtion varoin. Työssä käymistä, päivittäisiä matkakuluja voi vähentää verotuksessa.  Työssä käymiseen liittyviin ongelmiin, erityisesti työssäkäyntialueilla, joissa matkat ovat pitkiä eikä julkiset liikennepalvelut toimi, tulisi miettiä erilaisia ratkaisuja, miten työssä käymisestä tulisi kannattavaa. Haja-asutusalueilta työssä käyvillä monilla on oma auto. Kimppakyydit tilataksikuljetuksin voisivat olla haja-asutusalueiden työssä käymisen tukena kuten koulukuljetukset. Ne tulisi koordinoida kunnan taholta (tilaukset ja käyttö sekä laskutus).  Kaupungistuminen lisääntyy, koska työpaikat usein ovat kaupungeissa tai lähiöissä, joissa julkiset liikenneyhteydet toimivat paremmin.

Työllä pois köyhyyden kierteestä ja kaikki osalliseksi työmarkkinoihin:

  • Idearahasto, joka rahoittaa alkavaa yritystoimintaa
  • Valtakunnallinen palvelunumero tai aikuisten Ohjaamo, josta saisi neuvoja työllistymiseen, etuuksien hakemiseen yms.
  • Pienituloisimpien verotuksen keventäminen edelleen.
  • Työllistymisen esteiden poistaminen (asuntojärjestelyt, liikkuvuusavustukset, kimppakyydit, lapsiperheiden palvelut)
  • Itsensä työllistämiseen kannustaminen, yrittäjien perusturvan parannukset ja joustoja verotuskohteluun (neuvontapalvelut, maksuaikataulut)
  • Eläke- ja sosiaalietuuksien sekä palkkatyön joustavammat yhdistämismuodot sekä ansiotulojen tulorajan nostaminen ilman että menettää eläke-etuuttaan.
  • Byrokratian vähentäminen kaiken kaikkiaan mm. sosiaalietuuksien ja palkkatyön sekä koko vammaislainsäädännön osalta
  • Enemmän vuoropuhelua ammatillisen koulutuksen (erityisesti ammatilliset erityisoppilaitokset), viranomaisten ja työmarkkinajärjestöjen kesken erityisryhmien työvoiman käyttöön ottamiseksi.


5. Kaikilla on oikeus kotiin

Jokaisella on oikeus kotiin, jossa asua ja rakentaa omaa elämää. Asunnottomuus on kuitenkin yhä vaikeasti tunnistettava ilmiö, erityisesti tilanteissa, joissa ihminen ei asu kadulla, vaan kavereiden tai sukulaisten luona.  Valitettavaa on, että myös vankiloissa, päihdehuollon laitoksissa ja psykiatrisissa sairaaloissa elää ihmisiä, joilla ei ole kotia, jonne palata laitosjakson jälkeen. Pitkäaikaisasunnottomuuden taustalla on usein laajoja päihde -ja mielenterveysongelmia sekä elämänhallinnan haasteita.

Yksi keskeinen syy asunnottomuuden taustalla on kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute erityisesti suurimmissa kaupungeissa. Yhdyskuntasuunnittelulla tulee vähentää asuinalueiden sosioekonomista eriytymistä. Lisääntyneellä sosioekonomisella eriytymisellä on monia negatiivisia vaikutuksia mm terveyteen ja koulutukseen.  Jos itsenäinen asuminen ei suju, tulee olla riittävästi esimerkiksi tuettua asumista tarjolla, erityisesti pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi. On paikkakuntia, joissa on jonoa tuetun asumisen asumispalveluun, näin ei saisi olla. Keskustan tavoitteena on puolittaa asunnottomuus vuoteen 2021 mennessä ja poistaa se Suomesta kokonaan vuoteen 2025 mennessä.

Toinen merkittävä tekijä asunnottomuuden taustalla on vuokralaisten elämänhallintataitojen haasteet, jotka ilmenevät esimerkiksi taloudenhoidon ja vuokranmaksun ongelmina ja luottotietojen menettämisenä. Vuokralaisen luottohäiriömerkintä hankaloittaa huomattavasti uuden asunnon löytymistä, vuokravelka ja häätö estävät sen usein kokonaan. Vuokranantajan riski on huomattava, koska maksamatta jäänyt vuokrasumma voi mennä jonon jatkoksi tuhansien eurojen ulosottovelkoihin. Voi kulua vuosia, ennen kuin saatavalle kohdistetaan ensimmäistäkään suoritusta, mikäli vuokralaisella ylipäätään on tuloja, mistä velkaa voisi periä.

Myös kotivakuutuksen saamisessa on ongelmia, jos on maksuhäiriömerkintä. Merkinnän saaneen ihmisen voi olla vaikea saada asuntoa, koska hän ei saa kotivakuutusta. Vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta myöntää vakuutusta henkilöille, joilla on toistuvia maksuhäiriömerkintöjä. Useat vuokranantajat edellyttävät kuitenkin kotivakuutuksen ottamista, erityisesti siihen kuuluvan vastuuvakuutuksen vuoksi. Esimerkiksi Riskivakuutus-hankkeessa (2016-2017) on rakennettu ansioituneesti uutta vakuutustuotetta, joka mahdollistaa kotivakuutuksen kaltaisen vakuutusturvan luottotietonsa menettäneelle asunnon hakijalle. Lisäksi LähiTapiola on pilotoinut huoneistoturvavakuutushanketta, jossa turvataan kiinteistön omistajan omaisuutta ja mahdollistetaan asunnon vuokraaminen henkilölle, joka ei saa kotivakuutusta. Hanke on toteutettu yhteistyössä ympäristöministeriön asunnottomuuden toimenpideohjelman kanssa ja se kestää vuoden 2018 loppuun. Näissä hankkeissa kokeillut toimintatavat pitäisi ottaa laajemmin käyttöön koko maassa.  

Asumiseen liittyviä muita maksuja ovat sähkö ja vesi, lisäksi taloyhtiö perii käyttömaksuja autopaikoista, saunavuoroista, kaapeli-tv:stä, laajakaistasta jne. Valtaosa vuokralaisista hoitaa velvoitteensa moitteettomasti. Taloudellisiin ongelmiin joutuneista suurin osa maksaa vuokransa, vaikkei ehkä aina ajallaan. Vain pieni joukko aiheuttaa asunnoille tahallista vahinkoa, mutta korjauskustannukset saattavat silloin nousta kymmeniin tuhansiin euroihin. Vuokravakuus vastaa vain 1-3 kk vuokraa. Isoissa vuokrataloyhtiöissä kustannukset tasataan muiden vuokralaisten kannettavaksi, kun taas pieni yksityinen vuokranantaja voi joutua taloudellisessa ahdingossaan myymään tuhotun asunnon. Häädön hakeminen ongelma-asukkaalle kestää helposti kuukausia, mikä johtaa tuhojen pahenemiseen.

Asumisen ongelmien ennaltaehkäisyä ja varhaista tukea tarvitaan. Erityisesti nuorille, esimerkiksi toisen asteen opiskelijoille, suunnatut asumistaitokurssit tuovat valmiuksia itsenäisen asumisen onnistumiseen. Lisäksi asumisneuvonnan laajentaminen valtakunnalliseksi olisi tärkeää. Asumisneuvonta lisää vuokralaisten mahdollisuutta saada tukea varhaisessa vaiheessa esimerkiksi vuokranmaksun ongelmiin. Esimerkiksi kunnallisiin vuokrataloyhtiöihin asumisneuvonta olisi hyvä lisäys ja tarpeellinen työmenetelmä. Asumisneuvonnalla on voitu vaikuttaa esimerkiksi häätöjen vähenemiseen siellä missä palvelua on jo kokeiltu.

Jokaiselle on turvattava koti:

  • Asumistuki on saatava paremmin vastaamaan asumiskuluja ja erilaisuutta eri paikkakunnilla
  • Asumistaitokursseja nuorille, jotta heillä olisi riittäviä tietoja ja taitoja itsenäiseen asumiseen siirtymisessä
  • Asumisneuvonta valtakunnalliseksi
  • Kotivakuutuksen saaminen luottotietonsa menettäneille


6. Velkaantuneet


Suomessa on tällä hetkellä yli 379 000 henkilöllä maksuhäiriömerkintä ja ylivelkaantuneita on puolisen miljoonaa. Ulosotossa oli 501 000 henkilöä vuonna 2017. Rahamarkkinoiden vapauttaminen toi Suomeen uuden ilmiön: aggressiivisesti markkinoidut kulutusluotot ja pikavipit - ja niihin liittyvän perintäbisneksen. Samaan aikaan kaupankäynti on siirtynyt enenevissä määrin verkkokauppoihin ja maksutavat muuttuneet sähköisiksi, käteinen häviää korttien tieltä.

Tavallisten kuluttajien taloudenhallinta ei aina ole pysynyt muutoksen perässä: käsitys rahasta, maksuvarasta ja omasta luotonmaksukyvystä on hämärtynyt. Sosiaaliturvan rikkonaisuutta ja viivästelyä joudutaan myös paikkaamaan velanotolla ja usein pakkotilanteessa.

Kotitalousopetusta annetaan peruskoulun 7-9 luokilla ja tähän sisältyy muutama oppitunti kuluttaja- ja talousasioita. Tämä ei riitä antamaan eväitä monipuoliseen taloudenhallintaan. Ensimmäinen opintolaina otetaan usein jo 16-19 -vuotiaana, samaan tai hiukan myöhempään ikäkauteen liittyy ensimmäisen oman kodin perustaminen erilaisine hankintoineen. Toisen asteen oppilaitoksissa arkielämän talousopetusta ei välttämättä ole ollenkaan.

Kuluttajan kaikkien velkojen, takausten ja maksusopimusten listaaminen yhteen rekisteriin auttaa luotonantajaa hahmottamaan velallisen maksukykyä, mutta selkeyttää tilannetta myös velalliselle itselleen. Tällä hetkellä kulutusluottoja pystyy nostamaan useasta paikasta yhtä aikaa, joten velkamäärä voi nopeasti kasvaa yli takaisinmaksukyvyn.

Ulosoton budjetti 2018 on sata miljoonaa euroa, josta n. 70 % arvioidaan perittävän velallisilta erilaisina ulosottomaksuina. Tämä tarkoittaa 70 miljoonan euron tulonsiirtoa velallisilta valtiolle. Ulosoton tavoitteisiin on kirjattu tehokas velanperintä samalla asianosaisten oikeusturvasta huolehtien. Samoin painotetaan lyhyitä käsittelyaikoja ja toimenpiteiden etupainotteisuutta, v. -18 pyritään myös purkamaan ulosoton realisointien ruuhkia.

Perintätoimistojen veloittamille perintäkuluille on määrätty kuluttajalainsäädännössä katto, velkapääomasta riippuen 51-210 €. Tätä kattoa kierretään edelleen, tuomioistuimet eivät oikaise ylimitoitettuja kuluvaatimuksia oma-aloitteisesti eivätkä kaikki velalliset osaa vaatia oikeuksiaan. Toistuva esimerkki velanperinnän ongelmista ovat parin sentin viivästyskoroista käräjille viedyt perintälaskut. Oikeudenkäyntimaksut lisäävät velkamäärää 110-240 € per velka-asia.

Ulosotto kohdistuu valtaosin vähävaraisiin, maksuvaikeuksissa oleviin henkilöihin, puolet perityistä varoista palautuu siis valtiolle, joka toisella kädellä jakaa sosiaaliapua näille samoille ihmisille. Ulosoton maksujärjestyksessä ensimmäisenä varoja kohdistetaan koroille, seuraavaksi pääomalle ja viimeisenä maksuun tulevat perintäkulut. Ulosotto ei kuitenkaan ole lainanantaja, eikä maksujärjestystä voi perustella pankkitoiminnan käytännöillä. Velalliselle motivoivin ja edullisin tapa maksaa ulosottovelkaa on hoitaa pääoma ensimmäisenä pois, jolloin korkokertymä muodostuu pienemmäksi.

Tällä hetkellä ulosoton suojaosuus määritetään kaavamaisesti tuloluokittain ja pidätettävä summa riippuu suojaosuuden suuruudesta. Suojaosuus ei huomioi vuokraa, sähkölaskua, lääkkeitä eikä muita vastaavia välttämättömiä elinkustannuksia, kuten toimeentulotuen ja sosiaalisen luototuksen maksuvaralaskelmissa tehdään. Tämä johtaa siihen, että ulosoton jälkeen velalliselle ei jää toimeentulominimiä, vaan välttämättömiin kustannuksiin haetaan sosiaaliavustuksia. Jos kaavamaisesta suojaosuudesta halutaan pitää kiinni, olisi sen taso nostettava 900-1000 euroon nykyisestä alimmasta 672,30 eurosta. Järkevämpää olisi käyttää samoja laskentaperusteita kuin toimeentulotuessa ja kohdistaa ulosotto todelliseen maksuvaraan. Tämä menettely sulkee kaikkein pienituloisimmat ulos lainamarkkinoita, mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Sosiaalinen luototus tulee samanaikaisesti laajentaa koko Suomeen, jotta pienituloisilla säilyy kanava rahoittaa isompia hankintoja.

Joissakin tapauksissa velkoja ei vie asiaa eteenpäin oikeudelliseen perintään, vaikka tämä parhaiten palvelisi velallisen etua. Ulosotosta koituu kuluja myös velkojalle ja jos perinnän lopputulos on epävarma, on haluttomuus ymmärrettävää. Velallisella ei ole nykylain mukaan oikeutta vaatia siirtoa.

Kunnilla on oikeus käyttää perintätoimistoja maksujen perinnässä. Oikeudelliseen perintään nämä eivät voi lain mukaan asiakasmaksuja viedä, edes teknisenä toimijana, vaan kunnan on tehtävä tämä omana työnään. Asiakasmaksuja kertyy terveyskeskuskäynneistä, päivähoidosta, hammaslääkäristä ym. peruspalveluista. Laki sallisi maksujen perimättä jättämisen vähävaraisilta, mutta tätä pykälää ei kovin aktiivisesti hyödynnetä. Toimeentulotukea ennestään saava asiakas joutuu siis maksamaan terveyskeskusmaksun ja hakemaan siihen lisää tukea, ja mikäli päätöksiä odotellessa maksuviivästyksiä syntyy, saa laskutuksen hoitava perintäyhtiö mukavan siivun viimesijaisesta etuudesta. Jos asiakas on ennestään ulosotossa ilman toivoa velkojen loppuun maksusta, kannattaa hänen jättää kaikki asiakasmaksunsa hoitamatta, sillä maksut valuvat perintäprosessin lävitse ulosottoon ja vanhenevat viidessä vuodessa. Prosessista syntyvät kustannukset maksaa viimesijaisesti yhteiskunta. Yksi rasti kohtaan ‘Vapautus asiakasmaksuista’ niille, joille se on perusteltua, säästäisi aikaa, rahaa ja vaivaa näiden 400 000 ulosottoasian kohdalla.


Ulos velkakierteestä:

  • Taloussuunnittelun ja rahankäytön opetusta sekä peruskouluun että toisen asteen oppilaitoksiin
  • Positiivinen luottorekisteri
  • Perintä- ja oikeuskulujen rajoittaminen
  • Ulosottokaaren muuttaminen siten, että lyhennykset kohdistetaan pääomalle ennen korkoja ja perintäkuluja
  • Maksuvara-ajattelun siirtäminen ulosoton suojaosuuden määrittämiseen, alimman suojaosuuden taso 900-1000 euroon. Ulosotto ei saisi aiheuttaa toimeentulotuen tarvetta.
  • Sosiaalisen luototuksen järjestelmän käyttöönotto koko maassa poistaisi pikavippien tarvetta oleellisesti ja vähentäisi ylivelkaantuneisuuden kierrettä


7. Ikäihmisten köyhyys


Suomessa köyhyys nimenomaan ikääntyvien ihmisten sosiaalisena ongelmana on lisääntynyt nopeammin kuin muissa Pohjoismaissa. Vesa Kanniainen (2011) toteaa köyhyyden Suomessa koskettavan eniten työttömiä ja kansaneläkkeen varassa eläviä. Köyhien eläkeläisten osuus Suomen kaikista pienituloisista ei ole merkittävä, mutta eri eläkeläisryhmien välillä on suuria eroja.

Köyhien eläkeläisten osuus on jopa kaksinkertaistunut runsaan 15 vuoden aikana ja erityisesti kansaneläkeläisten köyhyysriski on suuri. Etenkin yli 75-vuotiaiden ryhmä ja heidän köyhyysriskinsä ovat kasvaneet. Köyhä eläkeläinen joutuu tekemään valintoja esimerkiksi terveyden ja palveluiden suhteen. Heikoimmassa asemassa ovat vanhukset, joiden sosiaalinen turvaverkosto on heikko, ja joilla on huono terveydentila. Erityisen huonossa asemassa ovat eläkeläiset, joiden työura on jäänyt lyhyeksi, tai joilla eläkkeen perustana ovat määräaikaiset tai pienipalkkaiset työt. Erityisryhmäksi nousevat ne eläkeläisnaiset, joiden tulona on pelkkä kansaneläke ja/tai leskeneläke.

Köyhät eläkeläiset voivat joutua tinkimään ja jopa luopumaan aivan peruskulutuksestaan – lääkkeistä, ruuasta tai rikkoontuneiden kodinkoneiden uusimisesta. Pienituloiset eläkeläiset ovat eriarvoisessa asemassa verrattuna ikäihmisiin, jotka pystyvät korkeamman eläkkeen ja mahdollisen muun varallisuuden turvin matkustamaan, harrastamaan ja kuluttamaan. Iän myötä terveysongelmat lisääntyvät. Sairastaminen aiheuttaa usein ongelmia toimeentulolle ja tätä kautta osallisuudelle. Köyhyys vaikuttaa suoraan siihen, miten terveyttään pystyy hoitamaan. Tätä kautta köyhyys vaarantaa ikäihmisen toimintakyvyn säilymisen.  Hoitokuluja voi tulla yllättäen, horjuttaen pienellä eläkkeellä elävän taloutta.

Kaikkein pienituloisimpia ovat iäkkäämmät, 85 vuotta täyttäneet naiset. Köyhyysriskin kasvamiseen eläkkeellä olemisen kuluessa vaikuttavat eläkejärjestelmän palkkatyöstä palkitsevuuden ja indeksin lisäksi myös inhimillisemmät seikat. Tutkimusten mukaan kaikilla eläkeläisillä tuloköyhyysriski kasvaa ikääntymisen myötä. Tämä koskee kuitenkin erityisesti naisia. Tähän vaikuttaa osaltaan parisuhteen köyhyydeltä suojaava vaikutus. Koska naiset elävät pidempään, he jäävät useimmin asumaan yhden hengen talouteen puolison kuoleman myötä.

Köyhyys varjostaa arkea, muodostaen monitahoisen ongelman vanhuksen elämässä. Köyhyys vaikuttaa vanhuksen toimintamahdollisuuksiin heikentävästi, ja usein sitä negatiivisemmin, mitä huonompi terveys on, ja mitä vähemmän saa tukea läheisiltä. Myös vanhukset saattavat joutua ottamaan kalliita pikalainoja tullakseen toimeen. Näin köyhyyden kierre syvenee entisestään.  Toimivat, ennalta-ehkäisevät ja universaalit sosiaali- ja terveyspalvelut eivät ole pelkästään terveydentilan kannalta merkityksellisiä vaan niillä on suuri yhteiskunnallinen merkitys: ne estävät myös ikäihmisten eriarvoistumista ja edistävät koko yhteiskunnan tasa-arvoa. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on suurelta osin rakentunut universalismin periaatteille, joiden mukaan laajat julkiset palvelut on tarkoitettu kaikille. Keskustan tavoittelema perusturvauudistus helpottaisi myös pienituloisten eläkeläisten asemaa.


Ratkaisuja ikäihmisten köyhyyteen:

  • Kansaneläkeindeksin kehityksen oltava pitkäjänteistä ja ennustettavaa
  • Taksikaton, lääkekaton, terveyskeskuksen ja lääkkeiden alkuomavastuun ja vuosimaksujen porrastaminen pitkin vuotta
  • Edellä mainittujen maksukattojen yhdistäminen

 

_____________

Keskusta  tiivistää ja priorisoi politiikkalinjauksistaan eduskuntavaaliohjelmansa tavoitteet. Ne sovitetaan talouden raameihin.