Kuukauden Keskustalainen

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Keskustalainen

Kuukauden Keskustalainen
Katri Kulmuni: Entäs nyt, Keskusta?
Omakustanne 2019
80 sivua


Ennen kuin Katri Kulmuni (s. 1987) valittiin puolueemme uudeksi puheenjohtajaksi, hän ehti tällä sivulla aiemmin esitellyn tukijalehden lisäksi julkaista myös oman kirjasensa Entäs nyt, Keskusta? Sen verran lähellä vaaleja kirjanen tuli julkisuuteen, ettei sitä ennen puoluekokousta ehtinyt tälle sivulle ottaa. Mutta nyt on aika vilkaista, miten uusi puheenjohtajamme näkee puolueemme tilanteen.
  
   Kulmuni arvelee viime kevään eduskuntavaalien tuloksen olleen keskustalaisille ikävä yllätys. Eivät gallupit voittoa olleet ennakoineet ja kuntavaaleissakin oli jo tullut tappio, mutta kuntavaaleissa eroa entiseen oli vain prosenttiyksikön verran. Eduskuntavaaleista voi sanoa, että niissä Keskustan kannatus romahti, pudotusta kun oli 7,3 prosenttiyksikköä ja 18 kansanedustajapaikkaa.
   Kulmuni itse oli tehnyt vaalityötä paitsi Lapissa omassa vaalipiirissään, myös muualla Suomessa varapuheenjohtajan roolissa. Hyvääkin palautetta tuli ja moni sanoi ymmärtävänsä, että vaikeina aikoina oli pakko tehdä kovia päätöksiä.
   Mutta pinnan alla väreili. Monet Kulmunin ystävät varoittelivat, että on vaarallista, kun ei tule enää haukkujakaan. On vain hiljaisuus. Pahaenteinen hiljaisuus.

   Joskus aiemmin puhuttiin "kantakirjamaalaisliittolaisista", joiden äänestyskäyttäytyminen ei horjunut, tapahtuipa lähes mitä tahansa. Nykyisin aate ei enää periydy sukupolvelta toiselle yhtä vahvasti kuin aiemmin. Jos nuori muuttaa pois kotiseudultaan ja rakentaa elämänsä suurkaupunkiin, muuttuu usein myös hänen poliittinen kantansa, uuden ympäristön valtapuolueiden mukaan. Ympäristö on tältä osin muuttunut pysyvästi ja enemmän tai vähemmän kaikkia puolueita koskien.
   Kulmuni kokee poliittisen ilmapiirin kärjistyneen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vielä reilu vuosikymmen sitten Suomea ja sen puolueita yhdisti ainakin jollain tavalla tulevaisuuden rakentaminen poliittisen keskustan suuntaan. Muiden puolueiden "keskustalaisuus" näkyi myös sovittelevana ja yhteisymmärrystä hakevana politiikkana. Mutta jotain on vuosikymmenessä tapahtunut, enää keskustaan ei ole tungosta. Enää vastakkainasetteluista ei hiota särmiä, nyt teroitetaan kärkiä.
   Tätä kehitystä Kulmuni ei pidä hyvänä. Vastakkainasettelu ja muiden syyllistäminen antaa ikään kuin luvan tehdä politiikkaa oma itsekkyys edellä, vaikka tekeminen pitäisi suunnata yhteisen hyvän rakentamiseen. Sen sijaan, että poliittisella toiminnalla pyrittäisiin yhteiseen hyvään, yhä enemmän ilmaistaan vain sitä mikä olisi oma etu. Meille keskustalaisille tämä on vieras ajattelutapa, mehän näemme tämän kehityskulun päässä olevat huonot seuraukset.

   Keskustaa yhdistää voimallisesti perinteisten ja hyväksi koettujen yhteisöjen arvostus. Kuitenkaan Keskustaa ei arvokysymyksissäkään voi yhteen muottiin tunkea. Keskusta voi olla iso liike vain, jos kansanliikkeeseen mahtuu monenlaisia ääniä, mielipiteitä ja moniarvoisuutta. Monet arvokysymykset ovat syvästi henkilökohtaisia ja siksi niistä politiikassa puhutaankin omantunnon kysymyksinä, joissa ei kansanedustajien ryhmäkuria sovelleta.
   Kulmuni toteaa Keskustan pystyvän vaikuttamaan aatteensa mukaisesti vain jos jokainen kokee tässä liikkeessä olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi. Puolueena ja yhteisönä menettäisimme liian paljon, jos nostaisimme arvokysymykset vain yhdestä kulmasta politiikkamme kärkeen.
   Sitä vastoin ideologian tulee näkyä voimallisesti meitä yhdistävissä asioissa. Ja niitähän riittää: alueiden tasapaino, terve kansallistunne ja isänmaanrakkaus, luonnon viljely ja varjelu, yritteliäisyys, ihmisen itseauttamiskyky ja heikoimmista huolehtiminen.
   Näissä meille ideologisesti tärkeissä asioissa Kulmuni näkee puolueemme omaksuneen aivan liiaksi pragmaattisen asiainhoitajalinjan. Sen sijaan, että olisimme korostaneet omaa linjaamme, me olemme peitelleet ideologisia eroja. Syynä tähän Kulmuni näkee tavan tehdä hallituspolitiikkaa koko 2000-luvun. Keskustan omien tavoitteiden sijaan on voimallisesti korostettu yhteistä hallitusvastuuta.
   Keskustan eräs ongelma on ollut puhumattomuuden kulttuuri. Eikä vain viime vaalikauden aikana, kyse on pidempiaikaisesta ongelmasta. Jännitteistä on vaiettu. Monet ovat kokeneet, ettei niistä asioista, joihin Keskustan toiminnassa on koettu epäluotamusta, ole saanut puhua.
   Tämä on purkautunut sitten siinä, että moni aiemmin Keskustaa äänestänyt jäi viime vaaleissa kotiin tai äänesti jotain toista puoluetta. Erittäin haitallisena Kulmuni pitää sitä, että monia päätöksiä on perusteltu vaihtoehdottomuudella, mikä on ollut omiaan tappamaan rakentavankin keskustelun puolueen linjasta. Sama vaikutus on ollut keskeneräisistä asioista puhumisen kielto sekä kielteisen palautteen tulkitseminen yhteisen veneen keikuttamiseksi.
   Joskus meillä on ollut viestintä kunnossa. Meidän kulttuuriimme on nimenomaan kuulunut asioiden kansanomaistaminen. Mutta nyt tämä taito on lähestulkoon hävinnyt. Kulmuni painottaa, että emme me voi piiloutua virkamiesjargonin taakse toivoen, että se jotenkin saisi meidät kuulostamaan fiksuilta.
   Sinänsä kaikki ei välttämättä johdu viestintätaitojen puutteesta. Vielä vakavampi asia on silloin, jos läpiviedyt päätökset tai linja on koettu Keskustan kannattajien toiveiden vastaiseksi. Varsinkin aluepolitiikassa tämä näkyy, Kulmunin näkemys on, että keskeinen syy Keskustan kannatuksen rapautumiselle on sanojen ja tekojen kohtaamattomuus aluepolitiikassa. Tähän kysymykseen Kulmuni haluaa erityisesti paneutua.

   Mutta mitä tapahtui hallituksessa viime vaalikaudella ja mitä olisi pitänyt tapahtua? No, ensin tulee muistaa tilanne, missä Suomi oli, kun Keskustan johdolla alettiin töihin.
   Kulmunin mukaan valtion talouden kuntoon saattaminen ja uuden työllisyyden luominen vaati säästötoimia - edellyttäen, ettei rajua velkaantumista olisi haluttu. Hän ei usko, että suomalaisten enemmistö olisi hyväksynyt politiikkaa, jossa nousukaudella olisi otettu yhä enemmän velkarahaa vanhan velan päälle. Mutta kun tärkeää on myös se, miltä asiat näyttävät, menetimme keskustelemattomuutemme vuoksi myös kykymme tehdä politiikkaa. Eihän vasemmistovetoinen oppositiokaan kiistänyt sopeuttamistoimien tarvetta, se vain kiinnitti huomion siihen kysymykseen, kokivatko suomalaiset tehdyt sopeutustoimet oikeudenmukaisiksi. Tätä me emme riittävästi huomioineet vaan jatkoimme säästötoimien perustelua niiden välttämättömyydellä.
   Keskustan tavoite oli säästötoimien ohella parantaa kaikkein heikompiosaisten asemaa. Tämä olisi tullut nostaa vahvemmin oman viestimme kärkeen. Kulmuni näkee itse toimien olevan onnistuneita, tosin ei kaikilta osin. Aina on olemassa vaihtoehto, ja Keskustan tulisi kaikessa päätöksenteossa tarkastella päätösten vaikutusta vielä tarkemmin juuri heikompiosaisten elämään.
   Eräs puhuttaneista viime hallituskauden toimenpiteistä oli aktiivimalli. Kulmuni näki siinä sekä hyviä tavoitteita että puutteita. Toteutus antoi meistä kuvan tavallisen kansan arkea ymmärtämattämänä puolueena.
   Kulmuni näkee viime hallituskauden näiltä osin kuitenkin enemmänkin huonon taloustilanteen pakottamana poikkeustilana. Pidemmällä ajalla meidän lisäarvomme tulee sittenkin työntekijä- ja työnantajajärjestöjen kantoja yhteensovittavasta näkemyksestä. Eihän pienituloisia ymmärtämättömän leima Kokoomuksen kannattajia hetkauta, mutta meille - "köyhän asian" puolueena - se on kohtalokas. Jos Keskusta joskus Kokoomuksen kanssa hallitukseen menee, raja oikealle on pidettävä tiukkana.
   Kulmuni ei halua yliarvioida yksittäisten asioiden merkitystä, mutta niistäkin täytyy oppia. Varsinkin taksiuudistus oli ikävä tapaus, siitä saattaa vielä tulla Keskustalle samankaltainen symboli kuin oli jätevesiasetus aiemmin. Suurin osa kannattajistamme ei kokenut uudistukselle aitoa tarvetta. Se näyttäytyi kokoomuslaisena ajatteluna, jossa ajatellaan kaiken kilpailun vapauttamisen ja sääntelyn karsimisen johtavan automaattisesti aiempaa parempaan.
   Tapa, jolla taksiuudistus hoidettiin, ei mennyt keskustalaisten perinteiden mukaisesti. Ja kun muutenkin leimaannuimme hallitusyhteistyössä liiaksi Kokoomukseen, niin meidät saatiin näyttämään uusliberalistisen oikeistolaisen talouspolitiikan ajajana joka asiassa. Tätä ei Keskustan kenttä tunnistanut omakseen. Meiltä kysyttiin, tämäkö on se, minkä Keskusta haluaa saada läpi.
   Henkilökohtaisesti tiukin paikka Kulmunille viime kaudella oli pienten synnytyssairaaloiden kohtalo. Hän ei voinut mitenkään ymmärtää, että he pienten sairaaloiden puolustajat joutuivat tekemään hartiavoimin töitä sen eteen, että Keskusta ymmärtäisi niiden merkityksen eri alueilla. Tämä koski erityisesti pienten sairaaloiden synnytystoiminnan jatkoa, mikä on kiinni ministeriön päätöksistä. Vaikka Keskusta olikin sitoutunut talouden tasapainottamiseen, Kulmunin mielestä alueille olisi pitänyt antaa vastuu niiden toimeenpanosta eikä ylhäältä määrätä, mitä sairaalassa tehdään ja mitä ei.
   Ja kyllähän Kulmuni näkee vaalitappioon myös luonnollisia syitä. Meiltähän jättäytyi pois hyvin monta pitkän linjan keskustalaista, joihin äänestäjät olivat tottuneet luottamaan.

   Kansanliikkeen historia osoittaa, että olemme koko olemassaolomme ajan pyrkineet tasoittamaan yhteiskunnallisia kärjistymisiä. Kyse ei kuitenkaan ole hyssyttelystä, vaan ongelmiiin puuttumisesta sekä suurista, vaikeistakin poliittisista reformeista, joilla on edistetty suomalaisen yhteiskunnan vakautta ja kiinteyttä.
   Keskusta on perinteisesti ollut - ja tulee vastaisuudessakin olemaan - vahva vain jos kykenemme positioimaan itsemme eteen. Asettamalla tavoite riittävän reilusti eteenpäin voidaan ylittää päiväkohtaiset kiistat ja hajottaa vanhat jännitteet.
   Jos meillä ei ole vahvaa, Keskusta-aatteesta nousevaa vaihtoehtoa yhteiskunnallsiiin ongelmiin, tai jos meiltä puuttuu riittävä voima ja tahto sen toteuttamiseksi, olemme Ilmari Kiannon vanhaa vertausta käyttäen kuin "lastu lainehilla, pilske pieni aallon päällä".
   
   Kulmuni haluaa tunnustettavan, että perussuomalaiset ovat onnistuneet sanoittamaan monien ihmisten huolia, aiheellisiakin huolia. Ei Perussuomalaiset olisi näin noussut, jos muut puolueet olisivat hommansa kunnolla hoitaneet.
   Pitäisihän sen olla sanomattakin selvää, ettei nuorille miehille ja naisille, ahkerille tavallisille työtä tekevillä ihmisille voi kasata koko maailmaa hartioille. Ei Suomi voi vastata kokoaan suuremmasta määrästä maailman humanitaarisesta avusta eikä se saa ummistaa silmään hallitsemattoman maahanmuuton ongelmilta. Eikä se pysty myöskään yksinään lopettamaan ilmastonmuutosta eikä sitä tule tehdä oman kotimaisen - yleensä kansainvälisesti vertailtuna hyvinkin ekologisen - tuotannon kustannuksella.
   Keskusta-liike ei voi kuitenkaan rakentua ensisijaisesti sen varaan, että se vastustaa jotakin asioita. Se esittää oman vaihtoehdon sille, millaista on hyvä elämä ja millainen yhteiskuntarakenne voi sitä parhaiten edistää. Santeri Alkion sanat toimivat edelleen tämän ajattelutavan perustana: ”Ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistuksen pohjaksi."
   Yhtä tärkeänä Kulmuni pitää huolenpitoa ympäristöstämme. Suomi voi antaa tähän omat ratkaisunsa ja sen me teemme. Meidän on kuitenkin tunnistettava, että viestissämme ja ratkaisuissamme on oltava särmää. Toisaalta-toisaalta puheella tai asioita muutoin pyörittelemällä emme saa julkisuudessa tilaa ajatuksillemme. Tunne on oltava reilusti mukana, eikä asioita ja eroja selventäviä poliittisia jännitteitä tule vältellä.
   
   Keskustassa on ollut asemointia myös Vihreiden vastavoimaksi ja arvostelemme heidän esityksiään, mutta Kulmuni haluaa muistaa myös ympäristökysymysten merkityksen. Suurin ero meidän ja Vihreiden välillä löytyy tavasta ajatella. Vihreillä on oma vasemmistotaustainen historiansa. Tämä näkyy ennen kaikkea siinä, että verrataan koeteltua nykytilaa johonkin ajateltuun ideaaliin. Kulmuni vertaisi kuitenkin mieluummin ideaalia ideaaliin ja reaalista reaaliseen.
   Tämä sivuuttaminen johtaa nykyisen kaltaiseen ilmastonmuutoskeskusteluun, jossa eri toimijat puhuvat jatkuvasti toistensa ohi. Usessa Vihreiden kannanotoissa luonto nähdään joksikin kaikesta muusta irrallaan olevaksi, jonka voi ilman minkäänlaisia seuraamuksia rauhoittaa kaikelta käytöltä. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Tarvitsemme ruokaa, lämpöä ja suojaa. On muistettava, että mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän se tarvitsee ympärillä olevia luonnonvaroja toimiakseen.
   Samaan aikaan useat aktiivivihreät tekevät hartiavoimin töitä maalatakseen Keskustan mahdollisimman muutosvastaiseksi, konservatiiviseksi - ja maaseutupuolueeksi. Tällä Kulmuni arvelee pyrittävän  raivaamaan Vihreille tilaa esiintyä ainoana ympäristöpuolueena. Keskustaa syytetään lähes kaikista ympätisöongelmista ymmärtämättä, että juuri Suomessa tuotetaan useat elämisen kannalta välttämättömät hyödykkeet erinomaisen ympäristöystävällisesti.
   Kulmuni on varma siitä, että kun aletaan puhua keinoista torjua ilmastonmuutosta tai ruoan tuotannon kestävyydestä, vihreät eivät siinä keskustelussa enää kovin vahvoilla ole. Heidän talousosaamisensa ei Kulmunia ole vakuuttanut. Juha Kuisma on kirjoittanut osuvasti, että ilman Osmo Soininvaaran panosta Vihreät olisi talouspolitiikan kysymyksissä paljolti tyhjän päällä.
   Ei meidän silti pidä kiistää Vihreiden vihreyttä, vaan vain esittää oma vaihtoehtomme. Meillähän on oma vihreä historiamme, oma tekeminen maahenki. Keskustalaisuudella ytimessä on luonnonhoitajuus. Ruoka pitää tuottaa, mutta Keskustan tulee tarjota vaihtoehto, jossa se tehdään luontoa kunnioittaen.
   Alkiolaiselta pohjalta nouseva ihmisyys antaa ratkaisuja myös maailmanlaajuisiin ongelmiin ja antaa suuntaa myös kehityspolitiikallemme suhteessa ns. kehitysmaihin. Ihmisyysaate ja hajautetun yhteiskunnan malli voisivat tuoda vaihtoehtoja niin paisuvien suurkaupunkien slummiutumiselle kuin monikansallisten suuryritysten kasvottomalle kapitalismille.

   Valitettavasti Keskusta ei ole enää ollut laajoille kansanjoukoille sellainen vaikuttamisen kanava kuin se olisi voinut olla. Puolueen järjestötoiminta ei ole parhaassa mahdollisessa tilassa, vaikka meillä on onneksi edelleen suuri joukko todella upeita järjestöaktiiveja. Ennen niin mahtava järjestökoneemme yskii. Ei siksi, etteikö väki jotain osaisi, vaan siksi, että vastuu toiminnasta on kasaantunut yhä harvempien harteille. Puolue nähdään yhä enemmän vain väylänä valtaan ja keinona osallistua vaaleihin - vaikka se on ensisijaisesti aatteellinen itsekasvatusjärjestö ja sivistysliike.
   Kansanvalta on Keskustan ydintä, ja puolueiden merkitys valtiollisen demokratian toteutumisessa on aivan ydinasioita. Sille on annettava se arvo ja paikka mikä sille kuuluu. Toiminta puolueessa on itsessään erilaisten intressien ymmärtämistä ja yhteensovittamistakin. Puolueiden sisällä ja kautta käytävä keskustelu on itseisarvo, ilman sitä meillä ei ole kansanvaltaa.
   Tänä päivänä meillä on valtava määrä yhteiskunnallisia kysymyksiä, joiden ratkaisu edellyttää nimenomaan yhteiskunnallista keskustelua, kyse on arvojen ja toimien yhteensovittamisesta. Kulmunille keskustalaisuus on sitä, että vastauksia ei löydy mistään valmiista ismeistä, opeista. On rohkeasti ajateltava itse. Kun lähdetään rakentamaan puoluetta ja Keskustan uutta nousua, pitää tietää, mitä halutaan. Ja tämä edellyttää laajaa ja osallistavaa keskustelua.

   Kulmuni on joskus pohtinut, ymmärtävätköhän kaikki keskustalaiset, ettei Keskusta automaattisesti ole suuri puolue. Hän myös joutuu toteamaan, ettei ole tervettä, että puolueen puheenjohtajasta odotetaan jonkinlaista ihmeidentekijää, joka nostaa Keskustan kannatuksen taas kenties hetkellisesti siedettävälle tasolle. Ainoa kestävä tie on puuttua ongelmien ja toimimattomuuden juurisyihin. Nyt näin ei ole tehty ja näin on ollut pitkään.
   Keskustan uuden tulevaisuuden rakentamisessa avainkysymys on yhteydenpito jäsenistöön, tarvittaessa nopeidenkin kenttäkyselyiden kautta, sekä avausten valmistelu laajalla porukalla.

   Kun Maalaisliitto perustettiin, annettiin nuorille vastuuta. Maalaisliiton ensimmäisen eduskuntaryhmän keski-ikä oli 35 vuotta. Tulevaisuudenuskoiset talonpojat lähtivät rakentamaan edistysmielistä, kotimaisesta maaperästä nousevaa puoluetta. Santeri Alkiokin arveli ensi alkuun, että oman puolueen perustaminen voi olla hankalaa ja että edessä olisi "ääretön työ". Mutta usko asiaan ja aatteeseen auttoi voittamaan vaikeudet.
   Maalaisliiton ja sen edeltäjän, Suomen Maalaisväestön Liiton, ensimmäinen puheenjotaja oli liikemies Otto Karhi. Hän oli 30-vuotias, kun hänet valittiin tehtävään vuonna 1906 puolueen perustavassa kokouksessa Oulussa. Karhi oli innostunut osuustoiminta-aatteesta ja hänestä tulikin suomalaisen osuuskauppatoiminnan uranuurtaja.
  Kaksi vuotta myöhemmin uudeksi puheenjohtajaksi Kauhavan puoluekokouksessa valittiin 35-vuotias Kyösti Kallio. Valtiopäiville hänet oli valittu ensimmäisen kerran 31-vuotiaana. Historiaan hän jäi lopulta kansalaissovun aikaansaaneena presidenttinä.
   Myöhemminkin Maalaisliitto-Keskustan puheenjohtajavaaleissa nuorempi sukupolvi on ottanut vallan. Se ei kuitenkaan ole tarkoittanut vanhojen perusaatteiden hylkäämistä, mutta taustalla oli usein halu uudistaa puolueen toimintatapoja sekä nuoremman sukupolven ideologinen herääminen.
   Tämä kansanliike on siis ennenkin uskaltanut valita nuoremman puheenjohtajan sekä muutenkin muokata toimintatapojaan ja tarkastella, toteutuuko Keskusta-aate riittävästi sen poliittisessa toiminnassa. Keskusta on osannut kirjoittaa uuden luvun aina silloin kun on tarvinnut, eikä kilpailijoiden ennustamaa auringonlaskua ole koittanut.

   Kulmuni pitää mahdollisena, että tämä kriisi, joka nyt on käsillä, on pahimpia, tai jopa pahin puolueemme historiassa. Se ei liity ainoastaan viime hallituskauden tapahtumiin, vaan kumpuaa laajemmin väestörakenteesta ja muuttoliikkeestä Suomessa sekä nuorisokannatuksemme heikentymisestä. Kun aikaisemmin vaaleissa ratkaisijana olivat muuttoliikkeen myötä kaupunkeihin tulleet, niin nyt ratkaisevat kaupungeissa syntyneet. Keskustan viestin on toimittava myös heille.
   Mutta toivoa on. Meidän on luotava kestävää, perusteltua toivoa tarjoamalla todellisia ratkaisuja. Myös Keskustan puheenjohtajan tehtävä on tämän toivon luominen. Kulmuni haluaa olla toivon puolella epätoivoa vastaan.
   Keskusta on upea kansanliike. Meidän täytyy uskoa itseemme. Jos emme usko itse tähän liikkeeseen, ei siihen usko kukaan muukaan.

   Parjaajat vinoilevat Keskustan kaivavan aina rahaa maakuntien teihin ja siltarumpuihin. Ja näinhän se onkin, niinhän kaikki luottamushenkilöt tekevät, mistä tahansa he ovatkaan. Ilman tätä halua kehittää omaa kotiseutuaan ei meillä olisi käytännössä mitään, ei edes Helsinkiä. Ihmiset tekevät työtä oman kotiseutunsa puolesta, on se sitten pienempi tai suurempi paikka.
   Keskustalaisille on tärkeää, että emme arvota toisten taustoja. Olemme suunnattoman kiinnostuneita toistemme kotipaikoista, ja tämä johtuu siitä, että ymmärrämme jokaisen kotipaikan olevan kullekin se kaikista rakkain lähiyhteisö. Oli se sitten kauniilla kerrostaloilla täytettyä pääkaupungin kaupunginosaa, yhden raitin mittainen kuntakeskus tai jotain aivan muuta.
  Entä olisiko meillä varaa jättää kouluttamatta valtava määrä nuoria vain siitä syystä että nämä asuvat etäällä suurista kupungeista? Samoin jo työnsä tehneet ikäihmiset ansaitsevat tarvitsemaansa hoivaa asuinpaikasta riippumatta. Tämähän on jo perusoikeuskysymys. Samat tai vielä korkeammat kustannukset tulisi siitä, että nämä velvoitteet hoidettaisiin siten, että ikäihmiset vietäisiin pois kotiseudulta suuriin kaupunkeihin hoitoa saamaan.
   Lisäksi jäisi kaikki se hyvä tekemättä, mitä ympäri Suomen saadaan aikaan. Kestävästi hoidetut luonnonvarat, kaikki se osaaminen ja yhteisöllisyys. Jatkossakin esimerkiksi puu, ruoka, vesi ja mineraalit sijaitsevat maaseudulla. Näiden merkitys tulee entisestään korostumaan.
   Tämän aineellisen hyvän lisäksi myös aineeton hyvinvointi on huomioitava. Monen kaipaamaa luontoa ja rauhaa löytyy juuri maaseudulta. Jatkossa voi olla yhä useammin niin, että talouden kasvaessa panostamme tavaran sijaan siihen, että voimme asua nykyistä monipuolisemmin samaan aikaan sekä maaseudulla että Helsingissä.
   On myös huomioitava, että meillä on lisäksi liuta muita yhteiskunnan kustantamia palveluita ja etuuksia, jotka ohjautuvat sinne missä niiden tarve on suuri. Esim. asumistuet ohjautuvat sinne missä pienituloiset tarvitsevat yhteistä apua säädyllisen asunnon vuokran maksamiseen. Summa on yli kaksi miljardia euroa. Tästä 25 % menee pääkaupunkiseudulle ja kokonaisuudessaan 75 % Suomen suurimpiin kaupunkeihin.
   Maksamme myös merkittävän summan innovaatiotukia suoraan verovaroista. Saajina olevat yritykset sijaitsevat valtaosaltaan suurissa kaupungeissa. Samoin maataloustuet ohjautuvat sinne, missä rahan arvioidaan tuottavan parhaan tuloksen.
   Näistä ainoastaan viimeistä tunnutaan pidettävän joissakin puheenvuoroissa jotenkin paheksuttavana. Kuitenkin vastineeksi me syömme yhtä maailman puhtainta ja ympäristöystävällisintä ruokaa ja turvaamme ruokahuoltomme kriisitilanteiden varalta.
   Toisin sanoen, maaseutu tarvitsee kaupunkeja, ja myös kaupungit tarvitsevat maaseutua. Ei Suomi muuten toimisi.
   Kulmuni näkee Keskustan olevan Suomen uskottavin kansanliike rakentamaan siltaa kaupunkilaisten ja maaseudulla elävien välille. Hänen mukaansa Keskustalla on hyvät edellytykset viedä koko Suomea eteenpäin siten, että ehdotetut toimet hyväksytään Helsingistä Utsjoelle.

   Seutukaupungeissa toimii Suomen teollinen tuotanto. Kulmunin kotiseudun Kemi-Tornion tavoin huippuluokan tehtaita löytyy niin Raahesta, Iisalmesta, Hämeenlinnasta, Raumalta, Imatralta kuin monista muistakin vastaavista teollisuuskaupungeista. Maailmanluokan firmojakin on perustettu kaukana pääkaupunkiseudulta. Sieltä löytyy noita maailmalle myyviä metallipajoja ja konevalmistajia, esimerkkinä vaikkapa Vieremän Ponsse.
   Näissä pikkukaupungeissa taotaan Suomen vienti, mutta niistä puhutaan aivan liian vähän. Ne kun eivät mahdu Suomessa vallitsevaan ennakkoasenteeseen, minkä mukaan vain suurissa kaupungeissa tapahtuu riittävän korkeatasoinen jalostus.
   Kulmuni kummastelee, mistä edes tulee se ajatus, että menestys voi syntyä vain tietynlaisessa ympäristössä. Hänen mielestään huomattavasti järkevämpää kuin ajatella, että vain suuret kaupungit voivat tuottaa jotain hyvää, on hyväksyä se tosiasia, että menestystä voi olla monenlaista ja että kaikki se myös on tarpeen.

   Suomessa syntyneiden määrä on laskenut nyt kahdeksana perättäisenä vuotena. Ja erityisen kovaa lasku on ollut aivan viime vuosina. Syntyvyys on nyt kaikkien aikojen matalimmalla tasolla.
   Tähän on monia syitä. Lastenhoidon järjestäminen koetaan hankalaksi, työelämältä toivotaan enemmän joustavuutta pienten lasten vanhemmille. Halutaan myös keskittyä työuraan, jolloin lasten saanti myöhenee ja sen myötä lapsiluku pienenee. Oikeaa kumppaniakaan ei aina tunnu löytyvän.
   Monissa maissa voimakas väestönkasvu aiheuttaa ongelmia. Mutta meille tulee ongelmia, jos suomalaisten määrä kovasti pienenee, koko kansakuntahan siinä näivettyy. Kulmuni ei innostukaan lapsia harkitsevien ilmastosyyllistämisestä. Jos ikärakenne vinoutuu, tekevät ja hoitavat kädethän siinä meiltä loppuvat.
   Pohjimmiltaan tässä on kyse siitä, luotetaanko tulevaan vai ei. Kulmuni itse uskoo Keskustan olevan se puolue, joka pystyy kertomaan mahdollisimman monen suomalaisen tavoitteleman tahtotilan maamme kehitykselle.
   Kulmuni pitää valitettavana, että aluepolitiikasta arkaillaan Keskustassakin nykyään jonkin verran puhua, sen kun pelätään syövän kannatustamme esim. Helsingissä. Kuitenkin tilanteemme pääkaupungissa on jo nyt niin katastrofaalinen, ettei se nykyisestä enää oikein edes voi heiketä. Ainoa kansanedustajanpaikka meni ja 85-jäsenisessä kaupunginvaltuustossa on enää kaksi kepua. Mitä tässä enää voisi varmistella?
   Oikein kerrottuna vahva keskustalainen aate menestyy kyllä pääkaupunkiseudullakin ja muissa isoissa kaupungeissa, vaikka haasteet ja etenkin ennakkoluulot meitä kohtaan ovat hyvin suuret. Kulmuni on Keskustan varapuheenjohtajana liikkunut paljon pääkaupunkiseudulla ja tehnyt runsaasti yhteistyötä sikäläisten keskustalaisten kanssa. Hän antaa suuren tunnustuksen Helsingin ja muiden pääkaupunkiseudun kuntien keskustalaisille, jotka ovat saaneet tehdä puoluetyötä kovan paineen alla, ajoittain hyvinkin vihamielisessä ympäristössä.
   Noilla alueilla on luonnollisesti omat erityispiirteensä, joihin Keskustan on omat ratkaisunsa löydettävä. Mutta myös peruskysymystemme pohjalta meillä on sinne paljonkin annettavaa. Kulmuni uskoo Helsingissäkin olevan paljon ihmisiä, jotka haluavat palvelut lähelle, jotka haluavat Helsingin kaupunginosien välille tasapuolista kehitystä, jotka arvostavat lähiruokaa sekä sitä että Suomessa voidaan jatkossakin tuottaa hyvää, puhdasta kotimaista ruokaa.
   Ja pääkaupunkiseudulla, kuten kaikkialla Suomessa, on myös ihmisiä, joihin vetoaa ajattelutapa, että pohjimmiltaan elämässä ja maailmassa tärkeintä kuluttamisen ja jatkuvan talouskasvun sijaan on mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja löytää onnensa yhteistoiminnasta toisten ihmisten kanssa sekä esim. henkisistä ja yhteisöllisistä arvoista, kuten on tapana sanoa.

   Sävy koulutuksemme ympärillä on ollut viime vuosina varsin negatiivinen. Käsittämättömimpinä päätöksinä Kulmuni pitää Kajaanin ja Savonlinnan opettajankoulutuslaitosten lakkauttamista.
    Muutenkin koulutuksen kentällä on oltu apeissa tunnelmissa. Perusopetuksen oppimistulokset ovat laskussa sekä lasten ja nuorten väliset erot kasvussa. Kymmenen vuoden leikkauskierre on johtanut toimipisteiden sulkemiseen ja henkilökunnan irtisanomisiin. Lähiopetustunnit ovat vähentyneet erityisesti ammatillisessa koulutuksessa.
   Koulutusta haastavat myös yhteiskunnan laajemmat muutosilmiöt. Valeuutiset ja informaatiovaikuttaminen syövät sivistysyhteiskunnan perustaa, eli luotettavaa ja tutkittua tietoa sekä niihin pohjautuvaa koulutusta.
   Koulujen ja oppilaitosten on mietittävä rooliaan tarkasti. Kun kaiken "tiedon" löytää googlaamalla, nuori saattaa vaikka kysyä, mihin koulua enää tarvitaan. Tuoreiden tutkimusten mukaan jopa 70 % suomalaisten kaikesta oppimisesta tapahtuu koulutusjärjestelmän ulkopuolella - työelämässä, harrastuksissa, kotona ja vapaa-ajalla.
   Sivistystä, korkeaa osaamista ja laadukasta tutkimusta tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Sivistyksen merkitys korostuu erityisesti aikana, jolloin taistelemme ilmastonmuutosta ja elinympäristömme tuhoutumista vastaan. Uutta kasvua on lähdettävä hakemaan tavaramäärien kasvun sijaan ihmisyydestä. Sivistyshän ei tunne kasvun rajoja.

   Kulttuurilla ja liikunnalla Kulmuni näkee olevan valtava, sukupolvia yhdistävä voima. Musiikki, kuvataide tai vaikkapa näytelmä voi kuljettaa meidät matkalle kauas ajassa ja paikassa. Nuori, joka ei muuten tunnu löytävän paikkaansa maailmassa voi löytää omasta harrastuksestaan tarkoitusta ja merkitystä.
   Onko kesksutalaisempaa ajatusta kuin se, että teet ahkerasti töitä ja haastat itseäsi oppimaan uutta? Kulmuni yhdistää tämän myös taiteeseen ja liikuntaan. Ei olekaan sattumaa, että lukemattomien tupailtojen kulkuun kuuluu myös yhteislaulu - ja saattaa jollain olla soittimiakin mukana.
   Kulttuuri saattaa sanana tuntua vieraalta ja vain "hienostolle" kuuluvana asiana. Kuitenkin laajasti määriteltynä kulttuuriin kuuluu myös moni tavallisille maakuntien ihmisille rakas paikallisyhteisön toiminta. Omat kotikylän ja taajaman murre, yhteiset perinteet ja sukupolvelta toiselle kerrotut muistot, maamiesseurat, hirviporukat, kyläjuhlat, paikallinen kesäteatteri jne. - kaikki tämä on paikalliskulttuuria, joka liittää alueen asukkaat osaksi sukupolvien ketjua.

   Maalaisliitto-Keskustan aate kumpuaa vanhan suomalaisen talonpoikaisyhteisön arvoista. Siihen aikaan yhteiskunnan perusyksikkö oli maatila, yksityisyritys. Pohjolassa ei ole ollut maaorjuutta tai feodalismia, vaan yhteiskunta pohjautui vapaiden talonpoikien yhteistoimintaan. Yrittäjyyden ja etenkin pienyritysten toimintaedellytysten näkökulmien Kulmuni haluaa olevan edelleen kirkkaina Keskusta-liikkeessä.
   Tietenkään se, että Keskustan tulee arvostaa ja edistää yrittäjyyttä, ei tarkoita sitä, että esim. kaikki palvelut tulisi yhteiskunnassa jättää yksityisen sektorin varaan. Kulmuninkin mielestä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa julkisella sektorilla tulee olla päävastuu peruspalveluista. Hän ei halua, että me ajattelisimme kokoomuslaisittain, että vapaa markkinatalous ratkaisee lähes kaikki ongelmat maailmassa.
   Kulmuni ei myöskään ajattele, että kaikki olisi yrittäjien ansiota. Muitakin on tarvittu, tämä maa on aikoinaan yhdessä rakennettu. Suomalaisten työntekijöiden korkea osaaminen ja työmoraali, joka perustuu perinteiseen suomalaiseen sisuun sekä maamme hyvään koulutusjärjestelmään, on tietysti toinen ja vähintään yhtä tärkeä kivijalka, jolle esim. suomalainen vientiteollisuus on rakentunut.
   Keskustalle on tärkeää, että yrittäjyys on keskeinen hajautetun yhteiskunnan mahdollistaja. Se on tapa hyödyntää ihmisten taitoja ja luonnonvaroja eri puolilla maata. Se on keino luoda työtä eri puolilla asuville ihmisille. Siksi on tärkeää, että yrittäjyyden edellytykset ovat kunnossa eri puolilla Suomea ja yrittäjyyden eteen tehdään työtä kaikkialla Suomessa.
   Kulmuni toivoo uutta liittoa julkisen ja yksityisen välille. Sellaista, missä valjastetaan yrittäjyys palvelemaan yhteiskuntaa ja mietitään rohkeasti, mitä kaikkia julkisia palveluita yrittäjät voivat toteuttaa. Ratkaisut on toteutettava ihmisen tarpeista ja alueiden paikallisista lähtökohdista käsin. Erittäin tärkeää on mahdollistaa laajalti oppisopimus ja kannustaa työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen. Tämähän on tärkeää erityisesti niille, jotka eivät viihdy koulun penkillä.
   Yrittäjyyden korostamista ei pidä nähdä julkisen sektorin vähättelynä. Päinvastoin: viisas yhteiskunta panostaa julkisen sektorin voimin tutkimukseen ja kehitykseen esimerkiksi yliopistojen, tutkimuslaitosten ja Business Finlandin kautta sekä panostaa erityisesti sellaisiin asioihin, joihin yksityisen sektorin kiinnostus ei ulotu eivätkä voimavarat riitä. Olennaista on löytää hyvä yhteistyö julkisten ja yksityisten toimijoiden välille. Uuden rakentaminen vaatii sekä vahvaa julkista panosta että yksityistä riskinottoa.
   
   Kulmunille on äärimmäisen tärkeää, että Suomen Keskusta tunnistetaan työstä suomalaisen ruoan puolesta. Jokainenhan käsittää ruoan olevan elämisen perusedellytyksiä.
   Teoksessaan Kun Maahenki Suomesta katosi Santeri Alkio kirjoitti vuonna 1906, kuinka "leivänkasvattajamies on kohotettava Suomen kansallisessa talouselämässä ensiluokan arvoon". Luonnollisesti yli sadan vuoden aikana muutoksia tuotantotapoihin on tullut, mutta kansanliikkeemme vastuu suomalaisesta elintarviketuotannosta ei ole pienentynyt.
   Lähiruoka puhuttelee nykypäivän ihmistä enemmänkin kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Siinä Keskustan tulee olla edelläkävijä. Vaikka yhä harvempi ihminen toimii nykyään suoraan alkutuotannossa, oman ruoan kasvattaminen lienee jonkinlainen sisäänrakennettu ominaisuus, jonka toteuttaminen tuottaa monille taajamien ja suurkaupunkienkin asukkaille suurta nautintoa. Tiedättehän esim. miten paljon pääkaupunkiseudulla ihmiset ovat valmiita maksamaan omasta siirtolapuutarhamökistä ja pienestä kasvimaa-alasta?
   Vauraissa länsimaissa lihan kulutus on kasvanut. Kulmuni ei silti lähtisi syyllistämään ihmisiä tästä. Suurin osa ihmisistä, Kulmuni itse mukaan luettuna, syövät lihaa nyt ja jatkossakin. Jos ilmastokysymyksissä halutaan huomioida ruokailutottumuksia, niin kannustettakoon ihmisiä syömään lähellä tuotettua ruokaa. Se on paitsi kansantaloudellisesti kannattavaa, niin myös luonnon kannalta hyvä ratkaisu.
   Brasiliassa sademetsää on tuhottu valtavat määrät laidunmaan tarpeisiin, Aasiassa eläinten olosuhteet ovat monin paikoin luokattoman huonot, Yhdysvalloissa hormoneilla ja geenimanipulaatiolla nostetaan lihan määrää luonnottomalle tasolle. Kulmuni toivoo, että Suomessa ruoka tuotetaan jatkossakin perheviljelmien pohjalta, ympäristöllisesti kestävästi ja hajautettuna. Perheet huolehtivat paitsi itse tilasta, myös ympäristöstään - ja samalla maaseudun elinvoimasta. Lopputuloksena on omaa ympäristöystävällistä, hyvää ja puhdasta ruokaa.
   Suomalaista tuottajaa syyllistävät tai epäarvostavat puheet kertovat enemmän niiden esittäjästä kuin mistään muusta. Kulmuni toivoo, että suomalaiselle ruoalle ja sen tuottajalle annetaan se arvo, mikä näille kuuluu.

   Keskustalaisilla on perinteisesti ollut vahva suhde metsään. Moni meistä on metsänomistaja ja jokaisella meistä on yhteys metsässä liikkumiseen ja toimimiseen.
   Metsävarojen käytössä tulee toimia kestävästi kuten missä tahansa viljelyssä ja kasvatuksessa. Suomalaiset metsävarat kasvavat joka vuosi enemmän kuin niitä käytetään. Talousmetsä on kuitenkin luonnonominaisuuksiltaan erilaista kuin luonnontilainen metsä, ja metsien monimuotoisuudesta tulee huolehtia.
   Kansainvälisessä vertailussa Suomen monimuotoisuus on erittäin hyvin hoidettu. Olemme kestävän metsänhoidon mallimaa. Suuret ympäristöriskit liittyvät ilmastonmuutoksen seuraukseen, maailman metsäpinta-alan pienenemiseen globaalisti sekä eroosioon. Jokaista kaadettua puuta kohti tulisi istuttaa aina vähintään saman verran tilalle.
   Kulmuni haluaa Keskustan ajavan  tinkimättömästi suomalaisen yksityismetsänomistajan etuja ja oikeuksia. Olisihan suomalaisella metsittämishistorialla, metsätutkimuksella ja -osaamisella annettavaa maailmallekin. Siitä Kulmuni tekisi meille tärkeän vientituotteen.

   Suomen Keskusta ei ole koskaan ollut yhden johtajan puolue, vaan kansanliikkeeseen on mahtunut monenlaisia virtauksia. Puolue on rakentunut erilaisten henkilöiden ja vuoropuhelun kautta. Keskusta ei saa olla yhtä kuin sen puheenjohtaja.
   Sitä Kulmuni ei tarkoita, että Keskustan puheenjohtajan pitäisi olla heikko ja epäselvä oman linjansa suhteen. Päinvastoin, tarvitsemme voimakasta tahtoa linjauksiemme puolustamiseen. Ja puheenjohtajan oma persoona ja painotukset vaikuttavat osaltaan myös puolueen julkikuvaan ja toimintaan. Sehän olisi luonnotonta, jos näin ei olisi.
   Minkään sortin henkilökulttia Kulmuni ei kuitenkaan puheenjohtajan ympärille halua. Siitähän ovat seurauksena ylisuuret odotukset. Ja siinä on aina sekin riski, että keskustelu puolueen linjasta käy vaikeammaksi - silloin näet jotkut tulkitsevat asiallisenkin kritiikin oman paatin keinuttamiseksi.
   Aina on kuitenkin syytä tarkastella, voisiko asiat tehdä vieläkin paremmin. Ja yleensä ne voisikin tehdä.

   Joskus kuulee sanottavan, että panostamme nykyään liikaa vain ehdokashankintaan, mutta vaalikoulutus jää vähemmälle. Varsinkin valtiollisissa vaaleissa, joissa ääniä tarvitaan paljon, puolue ei saa jättää ehdokkaita yksin. Kaikilla ei ole yhtä pätevää tukiverkkoa tai yhtä suurta vaalikokemusta ja kampanjointiosaamista kuin toisilla.
   Ehdokashankinta ja vaalit yleensä on nähtävä myös mahdollisuutena saada uusia ihmisiä mukaan keskustalaiseen toimintaan. Sitä Kulmuni ei oikein ymmärrä, että ehdokkaaksi jopa pyydetään sanomalla, ettei tarvitse pelätä, että joutuu mihinkään puoluehommiin tai että leimautuu kepulaiseksi.
   Puoluetoiminta ei kuitenkaan saa olla pelkkää vaalitoimintaa. Kulmuni haluaa Keskustan järjestävän myös aatteellista koulutusta ja keskustelutilaisuuksia, joissa mm. voidaan käydä läpi puolueen historiaa sekä mitä sen vaiheista ja menneiden vaikuttajien työstä voisi oppia, mutta ennen kaikkea käydään läpi ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä ja tulevaisuuden näkymiä aatteellisessa viitekehyksessä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että jäsenistölle syötetään kulloisenkin puoluejohdon mielipiteitä, vaan kasvattamisesta aatteeseen ja ihmisen oman ajattelukyvyn kehittämisestä.

   Entäs nyt, Keskusta? on kirjanen, jolla uusi puheenjohtajamme Katri Kulmuni paitsi esittäytyy lukijoille, myös esittää selvän kutsun tulla mukaan rakentamaan puolueellemme uutta tulevaisuutta. Kulmuni esittää konkreettiset askelmerkit huipentaen esityksensä 100 päivän ohjelmaan. Tähän ja muuhunkin sisältöön kannattaa tutustua lukemalla koko pamfletti.
   Linkki pamflettiin alla.
   
Entäs nyt, Keskusta?
 
-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Sivun seuraava päivitys joulukuussa.


Pitkän päivätyön opetusministeriön kansainvälisten asioiden parissa tehnyt Kalervo Siikala oli  myös tunnettu Suomen kansainvälisten kulttuurisuhteiden kehittäjä.

Kuukauden Keskustalainen
Kalervo Siikala: Tulinummi Valkeaviita