Sorry, sivun seuraava päivitys on pakko siirtää, yritetään seuraavan kerran perjantaina 19.6.

 

Extra
Ilkka Remes: Ruttokellot
WSOY  2000
493 sivua


Suomen kirjailijoiden ykkösketjuun kuuluva trilleristi Ilkka Remes (oik. Petri Pykälä, s. 1962) leikitteli jo parikymmentä vuotta sitten ajatuksella, entä jos tappajavirus pääsisi irti Suomessa. Tosin Remeksen tyylin mukaisesti kyseessä ei ole luonnollinen tapahtuma, vaan virus päästetään harkitusti irti. Siitä kertoo Remeksen neljäs romaani Ruttokellot.

   Eräs kirjan päähenkilöistä on ulkoministeri Juvonen, jonka kautta Remes tarkastelee Suomen yhteiskunnallista järjestelmää ja filosofoi omaan tyyliinsä poliittisia kysymyksiä.
   Kun Juvonen oli nuori poliitikko, hän ei hetkeäkään epäillyt, etteikö hänestä vielä joskus tulisi Suomen tasavallan presidentti. Hän oli aina ollut nuorin, nuorin kansanedustaja, nuorin ministeri, nuorin sitä ja nuorin tätä. Mutta sitten hän oli herännyt tilanteeseen, missä ympärillä olikin vielä nuorempia ja vielä taitavampia poliitikkoja, median lemmikkejä, jotka olivat syntyneet ja kasvaneet elintaso-Suomessa kielitaitoisiksi, itsevarmoiksi ja kansainvälisiksi.
   Juvonen oli omassa puolueessaankin pudonnut keulapaikalta. Nyt oli toinen mies puheenjohtajana ja pääministerinä, ja tämä oli vieläpä nimetty puolueen presidenttiehdokkaaksi. Juvosesta itsestään ei enää uhkunut mediasäteilyä, vaan ammattipoliitikon monissa liemissä keitettyä nihkeyttä.
   Juvonen tunsi aikansa olevan ohitse, ja se oli karmaiseva tunne.

   Politiikan ja tiedonvälityksen viihteellistyminen oli huolestuttanut Juvosta siitä saakka, kun tämä oli nähnyt amerikkalaisen idiotismin leviävän hitaasti Suomeenkin. Juvonen oli ollut Yhdysvalloissa uutispäivänä, jolloin sovittiin Saksojen yhdistymisestä, ja tuona päivänä monien sanomalehtien pääuutisaiheena oli Donald ja Ivana Trumpin avioero.
   Niinpä. Mitä muuta saattoi kuvitella suurvallasta, jonka valtionpäämieheksi pyrkivä mies soitti saksofonia vaalikampanjan aikaan koomikon tv-show´ssa? Ja kun tämä oli päässyt presidentiksi, vakavatkin lehdet kirjoittivat presidentin koiran edesottamuksista.
   Ja nyt Suomessakin presidenttiehdokkaat keikkuivat viihdeohjelmien pelleinä. Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin, hän tiesi, ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen esiintymisistään puuttui lämpö. Sen takia kaikki pisteet eivät tulleet kotiin.

   Venäläisellä Granovilla oli suuria suunnitelmia. Hän tekisi Juvosesta Suomen presidentin, ja sitten pitäisi tätä otteessaan, hänellä kun oli tästä arkaluontoisia tietoja. Demokratian julkisivu säilyisi koskemattomana, joten ensimmäistä kertaa läntisessä demokratiassa tapahtuisi vallankaappaus, jota kukaan ei huomaisi vallankaappaukseksi.
   Granov aiheuttaa biologisella aseella kriisin ja kertoo Juvoselle, kuinka se hoidetaan. Granov tietää, että kun ihmiset tuntevat itsensä uhatuiksi, ja sen jälkeen jostain ilmaantuu määrätietoinen, turvallisuutta luova hahmo, joka konkreettisesti pelastaa kansan vakavalta uhalta, tämän kurssi nousee jyrkästi. Turvattomina aikoina ihmiset alkavat kaivata vanhoja ja kuluneita, mutta turvallisia johtajia.

   Paitsi Remeksen lopullisena läpimurtona, Ruttokellot muistetaan myös silloisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan ja Suomen Kuvalehden päätoimittajan Tapani Ruokasen välisestä väittelystä. Tuomioja lyttäsi omien nettisivujensa kirjallisuusosiossa Remeksen romaanin ja Ruokanen ilmoitti, että perustelut eivät sovi Suomen ulkoministerille. Oikein toimivaa dialogia asiassa ei syntynyt, kumpikin puhui sen verran toisensa ohi.
   Tuomioja ihmetteli, miten kirja voi olla niin suosittu, vaikka hän ei siitä juuri kirjallisia ansioita löytänyt. Henkilöt oli tyypitelty yksiulotteisiksi, kirjoitustyyli oli kliseistä, ja kirjailija toisti itseään, kun jälleen se vihulainen löytyi itärajan takaa. Ja lopuksi Tuomioja ilmoitti toivovansa, etteivät kirjan myyntiluvut johtuisi pelkästään suomalaisten russofobiasta.
   Ruokasen mielestä Suomen ulkoministeri ei olisi saanut julkisesti teilata kirjailijaa pelkästään siitä syystä, että tämä tekee venäläisistä pahiksia. Tähän Tuomioja vastasi kysymällä, pitääkö Ruokanen Remestä Dostojevskin veroisena kirjailijana, vai miksei Ruttokelloja saanut arvostella kriittisesti. Mihin Ruokanen toisti alkuperäiset argumenttinsa.

   No, varmaankin myös Remes on Tuomiojan kanssa samoilla linjoilla siinä, että toivoo, ettei suomalaisten russofobia ole myyntilukujen takana - sen verran kuin itse on aiheeseen tutustunut, siinä on saanut sen kuvan, että kirjailijat toivovat, että heidän kirjojaan luetaan nimenomaan sen takia, että lukijat pitävät niistä. Sinänsä Remes vaikuttaa kyllä kirjailijalta, joka yrittää käyttää kirjojensa näkyvyyttä myös yhteiskunnalliseen mielipiteenmuodostukseen, varsinkin viimeaikaisissa romaaneissaan. Huipentumana teos Vapauden risti, jossa juoni pysähtyy vähän väliä siihen, kun päähenkilö alkaa kesken kaiken tuumailla, kuinka hieno järjestö se NATO onkaan, ja tarkasteleekin sitä sitten mielessään antaumuksella joka kantilta.
   Niin, kyllähän Remes hieman yksipuoliselta kirjailijalta aihevalintojen perusteella vaikutti jo Ruttokellojen aikoihin, mutta onko sillä käytännössä merkitystä? Jos joku osaa jonkin homman ja tekee sitä, eihän siinä mitään. Ainahan se on plussaa, jos kirjailija osaa liikkua laajemmilla alueilla sujuvasti, mutta jos juoniaihiot eivät toistensa kopioita ole, voihan sitä samassa aihepiirissä tiukemminkin pysyttäytyä, joka tapauksessa jokainen kirja pitäisi ottaa enemmän tai vähemmän omana itsenään.
   Ja kyllä, ovathan Remeksen henkilöhahmot aina vähän yksiulotteisia. Mutta ei sekään välttämättä haittaa, jos juonirakenne on sopivan "virtaviivainen". Ja myös dialogi on kuitenkin sen verran toimivaa, että kyllähän itse viihdyin kirjan parissa melko pitkälle, tosin ihan suosiolla sitä jättää mieluummin aivot narikkaan lukukokemuksen ajaksi, siten kun saa enemmän kirjasta irti.
   Jos nyt itse ottaa esiin pari seikkaa, jotka oikeasti särähtivät itsellä Ruttokelloja lukiessa, aivan kirjan loppupuolella on pari merkillisyyttä. Loppuhuipennuksessa kirkkojen kellot alkavat kumahdella, ja tuo episodi saa mielikuvituksen visualisoimaan huimia näkyjä - mutta samalla miettii, etteivät tapahtumat ehkä nyky-Suomessa kuitenkaan ihan niin mene. Ja aivan outo on loppukohtaus: miksi Juvosella on mukanaan pistooli lehdistötilaisuudessa? Mitään syytä siihen on mahdoton keksiä, eikä kirjailijakaan sitä millään tavoin perustele.
   No, kaiken kaikkiaan ihan toimiva jännäri on kyseessä. Ja ehkä näihin aikoihin ihan sopivalla tavalla inspiroivaa luettavaa.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Sivun seuraava päivitys 19.6.

Elämää, taidetta, politiikkaa ja dramatiikkaa. Yksi lensi yli käenpesän, Hair, Ragtime, Amadeus.
   Kun tšekkiohjaaja otti hatkat ja loikkasi länteen. Ja teki melkoisen uran Hollywoodissa.

Extra
Miloš Forman: Otetaan hatkat

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Niinhän se on, että poikkeusajat saavat joskus aikaan normaalista poikkeavaa reagointia ja poikkeavia tuntemuksia. Eihän siinä mitään outoa ole. Rajallisia voimavaroja ei edes kannata käyttää loppuun toisarvoisten asioiden takia. Kuten etsimällä itsetarkoituksellisella tavalla positiivisia puolia ikävistä asioista.
   Kuten uuden kirjan julkaissut tunnettu psykiatri aiheesta kirjoittaa.

Maaret Kallio

   Toki kannattaa katsoa, josko tästäkin päivästä iloa löytyisi. Meillä nyt kuitenkin on edelleen käytettävissä samat 24 tuntia vuorokaudessa kuin aina ennenkin.

Louis Armstrong